DNA ei ole myynnissä
Kehitämme liiketoimintoja nyt, kun saneeraus- ja tehostussuunnitelma on viety pääosin lävitse, sanoo toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl.
31.3.2006 08:59 Maakunnallisten puhelinyhtiöiden omistaman Finnetin toimitusjohtajan Jan-Erik Frostdahlin mukaan ryhmän matkapuhelinoperaattorin DNA:n kampeutuminen viime vuonna niukasti voitolle merkinnee sitä, että puheet DNA:n myymisestä voidaan tällä erää unohtaa.
– Kantani on konsernijohtajana se, että emme ole myymässä emmekä käy tästä minkäänlaisia keskusteluja, Frostdahl sanoi uutistoimisto Startelille.
Hän siirtyi toimitusjohtajan pallille viime syksynä, kun telepioneerina pidetty Matti Makkonen erosi paikaltaan.
– Kehitämme liiketoimintoja nyt, kun saneeraus- ja tehostussuunnitelma on viety pääosin lävitse. Nyt nähdään, että se on onnistunut. DNA:n tulos kääntyi voitolliseksi viime vuoden lopulla ja alustavat raportit tämän vuoden osalta osoittavat, että tälle vuodelle on odotettavissa varsin positiivista kehitystä.
TDC vahvolilla syksyllä
Vielä viime syksynä DNA:n vahvana ostajaehdokkaana pidettiin tanskalaista teleoperaattoria TDC:tä. Tämän jälkeen DNA pistettiin kuitenkin tehokuurille, johon kuului myös laajoja työvoimavähennyksiä.
Kannattavuutta parantaa jatkossa myös vuoden alussa voimaan tullut verkkomaksujen alentaminen. DNA on maksanut vuokria maakunnallisille puhelinyhtiöille näiden gsm-verkkojen käytöstä.
Viime kädessä DNA:n kohtalosta päättävät Finnet-ryhmän 33 paikallista puhelinyhtiötä. Hintapaineet matkapuhelinalalla eivät ole millään lailla ohitse, mutta viime syksyn saneeraus, kuten toiminnan keskittäminen Helsinkiin, antaa DNA:lle ainakin hengähdysaikaa.
Viime vuonna myös DNA:n liittymämäärä oli selvässä kasvussa ja liittymäkohtaista tuotto yhtiö pitää keskimäärin 35,6 euron tasolla alan keskiarvoon verrattuna hyvänä, vaikka se ei juuri kasvanut vuodesta 2004.
– Kun kuluja karsitaan ja volyymit kasvavat, tulee tästä vipuvaikutus, joka on yllättävän voimakas, Frostdahl sanoi.
Hitaasti liikkeelle
DNA lähti suhteellisen hitaasti liikkeelle kolmannen sukupolven matkapuhelimien 3G-kytkykauppaan. DNA aloittaa 3G-puhelimien ja liittymien kytkykaupan 10. huhtikuuta eli Elisaa ja Soneraa myöhemmin. Frostdahlin mukaan tämä on tarkoituksellista.
– Ihan tietoisesti valitsimme sellaisen linjan, että odotimme minkälaisilla ratkaisuilla kilpailijat tulevat markkinoille ja tämän jälkeen tehtiin päätökset. Halusimme varmistaa näin, että meillä on jatkossakin kilpailukykyisin vaihtoehto tavalliselle asiakkaalle, Frostdahl sanoi.
Hänen mukaansa DNA:n linja poikkeaa kilpailijoista siinä, että kytkykauppa voidaan tehdä minkä tahansa asiakkaan valitseman 3G-päätelaitteen ympärille.
DNA Finland avasi viime vuoden lopussa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkonsa. Elisalla ja Soneralla ovat nopeat kolmannen sukupolven verkot olleet toiminnassa jo toista vuotta. DNA:n mukaan hidas aikataulu oli tässäkin tarkoituksellista, jotta 3G-tekniikka ehti vakiintua..
Koko Finnet-ryhmään kuuluu 37 paikallista puhelinyhtiötä, Finnet Oy ja Finnet-liitto. Ryhmä työllistää Suomessa viitisentuhatta henkilöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Wikinvest katsoo talousjargonin taakse
10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi













