Flextronics sulkee: 120 työttömäksi kesän jälkeen
1.4.2006 12:04 Elektroniikan sopimusvalmistaja Flextronics lopettaa Haapajärvellä sijaitsevan tehtaansa. Ensi syksyksi lopetettava yksikkö nielee mukanaan yli satakaksikymmentä työpaikkaa, kirjoittaa Keskipohjanmaa-lehti
Lehden mukaan tehtaan yt-neuvottelut aloitetaan ensi perjantaina.
Virallisen ilmoituksen mukaan Haapajärven tuotanto loppuu "?tuotannollisten ja taloudellisten syiden takia"?
– Pommi tämä oli. Vielä en ole sulattanut uutista. Se oli sitten siinä. Henkilöstö löikin hanskat loppupäiväksi tiskiin, kun väelle kerrottiin asiasta, kommentoi tehtaan pääluottamusmies Reijo Puranen Keskipohjanmaalle.
Hän kummastelee tehtaan tylyä tuomiota:
– Koko ajan on ollut töitä. Koneita on hankittu lisää, ja olemme saaneet uusia tilauksia. Tällä viikolla saimme kuusi uutta työntekijääkin. Nyt vuodesta 2001 Haapajärvellä työskennelleet huippuosaajat menetetään.
Puranen kertoo, että Haapajärven tehtäviä hajautetaan muualle Suomeen ja ulkomaille.
– Töitä siirtyy ainakin Puolaan, kuten Oulaisissa lopetetulta Flextronicsin tehtaaltakin. Jotain mahdollisuutta on vilauteltu, että osa meistä voisi siirtyä Flextronicsin Sievin tehtaalle. Itse en usko siihen, koska Oulaisista irtisanotut
ehtivät sinne ennen meitä. Työttömyys on edessä.
Sopimuskiista sekoitti soppaa
Pääluottamusmies Reijo Puranen pitää mahdollisena, että Haapajärven ja Flextronicsin syksyinen sopimuskiista "?heijastui tehtaan lopettamiseen"?.
Haapajärven käräjäoikeus päätti syksyllä, että Flextronicsin on maksettava
takaisin kaupungilta saamansa yhteensä 4,2 miljoonan euron kehittämisraha ja laina.
Keskipohjanmaan haastattelema kaupunginjohtaja Maija-Liisa Veteläinen ei usko Purasen väläyttämään yhtälöön. Veteläinen kommentoi vielä käräjäoikeuden päätöksen jälkeen syksyllä, että "?nyt vain toivomme, että Flextronicsin toiminta Elämänjärventien mäellä jatkuu ja laajenee"?.
– Oikeustoimilla ei ollut minkään valtakunnan merkitystä tehtaan lopettamiseen. Ja kaikkihan tuntevat alkuperäisen käsikirjoituksen, jonka
kohtia tehdas ei täyttänyt odotetusti.
Veteläinen uskoo, että irtisanottavien työntekijöiden ammattitaito ja koulutus pitävät yksilökohtaiset työttömyysputket lyhyinä.
Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Flextronics raportoi helmikuussa loka-joulukuun laskeneesta tuloksesta ja myynnin hienoisesta alamäestä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Organisoitu keskustelu vapautettiin Lex Karpela -syytteestä
25.05.2007 Helsingin käräjäoikeus vapautti tänään syytteistä kaksi itsensä ilmiantanutta ”organisoidun keskustelun” järjestäjää. Mikko Rauhala ja Einar Karttunen olivat syytteessä teknisen suojauksen loukkausrikkomuksesta. Oikeuden päätöksen mukaan dvd-elokuvalevyissä käytetty suojaus ei ollut tehokas.
Kolme vuotta sitten
Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta
25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin 10:21
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













