Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yt-neuvottelut päättyivät

Nokia voi välttää potkut yritysratkaisuissa

5.4.2006 13:18 Nokian tammikuun lopussa aloittamat yt-neuvottelut Suomessa ovat päättyneet. Irtisanomisuhan kohteena olleista 90 Enterprise Solutions -toimialan työntekijästä yli 70 on jo löytänyt muita töitä. Enterprise Solutions kehittää yrityspuhelimia ja -ratkaisuja.

Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mukaan vain viitisentoista Enterprise Solutionsin työntekijää on enää vailla uutta työtehtävää. Hän on optimistinen, että heillekin vielä löytyisi töitä.

Yhteistoimintaneuvottelut koskivat Suomessa lisäksi noin 80:aa taloushallinnossa, osto-organisaatiossa ja paikallisessa myyntiorganisaatiossa työskentelevää. Heistä yli 30 on jo saanut töitä muualta yhtiön sisältä. Näissä toiminnoissa yt-neuvottelut päättyivät myöhemmin kuin Enterprise Solutions -toimialalla.

Niille työntekijöille, jotka haluavat nykyisessä tilanteessa omasta aloitteestaan irtisanoutua kyseisistä yksiköistä, Nokia tarjoaa taloudellista tukipakettia.

Uusiin tehtäviin

Yhtiö pyrkii sijoittamaan uusiin tehtäviin myös 200 Networks-toimialan tuotekehitystehtävissä olevaa työntekijäänsä vapaaehtoisin järjestelyin. Nokian verkkotoimialan tuotekehitys kasvaa tulevaisuudessa eniten kehittyvillä markkinoilla, joilla verkkojen kysynnän arvioidaan jatkuvan voimakkaana.

Nokia tarvitsee tuotekehityshenkilöstöä lisää Aasiaan. Samalla yhtiö arvioi tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien vähenevän jonkin verran Suomessa. Tähän saakka Nokian Networks-toimialan lähes koko tuotekehitys on ollut Suomessa.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta

25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.


Kolme vuotta sitten

Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu

25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.

.