Ericssonin tulos jäi odotuksista
Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg uskoo yrityspalvelujen kysynnän kasvavan hyvintänä vuonna.
21.4.2006 09:30 Verkkovalmistaja Ericssonin tulos pysyi ennallaan tammi-maaliskuussa vuotta aiempaan verrattuna. Tulos rahoituserien jälkeen oli 6,7 miljardia kruunua (0,7 miljardia euroa) eli samalla tasolla kuin viime vuonna vastaavaan aikaan
Ericssonin tulos oli odotettua heikompi, sillä analyytikot olivat SME Direktin keräämässä ennusteessa odottaneet yhtiöltä 7,5 miljardin kruunun tulosta.
Tulos heikkeni viime vuoden neljännestä neljänneksestä, jolloin rahoituserien jälkeinen tulos oli 10,1 miljardia kruunua.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 24 prosenttia ja oli 39,2 miljardia kruunua (4,2 miljardia euroa). Liikevaihto ylitti aavistuksen odotukset, sillä analyytikot odottivat 39,1 miljardin kruunun liikevaihtoa. Verrattuna viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen 45,7 miljardiin kruunuun liikevaihto kuitenkin supistui.
Liikevoitto oli viime vuoden tasolla 6,6 miljardissa kruunussa ja osakekohtainen tulos pysyi ennallaan 0,29 kruunussa. Osakekohtaisen tuloksen analyytikot odottivat paranevan keskimäärin 0,33 kruunuun.
Liikevoittomarginaali supistui 16,9 prosenttiin edellisvuoden 21,0 prosentista. Liikevoittomarginaali kuvaa liikevoiton osuutta liikevaihdosta.
Bruttomarginaali supistui myös 43,3 prosenttiin viime vuoden vastaavan ajan 48,5 prosentista. Kannattavuutta kuvaava marginaali oli odotettua hieman heikompi, sillä analyytikot olivat ennustaneet 43,6 prosentin bruttomarginaalia.
Bruttomarginaali heikkeni myös edelliseen neljännekseen verrattuna, jolloin se oli 44,2 prosenttia.
Bruttomarginaali tarkoittaa bruttokatteen osuutta liikevaihdosta. Bruttokate saadaan, kun tuotannon yleiskulut ja suorat tuotekustannukset vähennetään liikevaihdosta.
Ericsson uskoo mobiiliverkkojen kasvavan tänä vuonna uusien käyttäjien ja palvelujen lisääntyessä. Dollareissa mitattu kasvu jää sen arvion mukaan kuitenkin viimevuotista pienemmäksi.
Yrityspalvelujen markkinakasvunäkymät Ericsson sen sijaan arvelee hyviksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq ja OMX yhdistyvät
25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.
Kolme vuotta sitten
Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä
25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin 10:21
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













