Sataman tappio supistui hieman
26.4.2006 10:35 Verkkoliiketoiminnan konsultointia harjoittavan Satama Interactiven tappio kapeni hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi vajaat 42 prosenttia. Yhtiön mukaan näkymät toiselle neljännekselle ovat hyvät.
Tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 0,2 miljoonaan euroa tappiolla, kun vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla tappio oli 0,3 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli -0,00 euroa vuodentakaiseen -0,01 euroon verrattuna.
Liikevaihto kasvoi 8,2 miljoonaan euroon 5,8 miljoonasta eurosta. Liiketulos jäi 0,2 miljoonaa euroa pakkaselle. Viime vuoden tammi-maaliskuussa liiketappio oli 0,3 miljoonaa euroa.
Satama varoitti helmikuun lopulla, että yhtiön liiketulos jää tappiolle alkuvuonna, koska jotkut suuret hankkeet ovat viivästyneet. Ensimmäisen neljänneksen tulosta rasittivat Sataman tulostiedotteen mukaan myös kertaluonteiset erät, kuten muuttoihin ja Satama MST:n integraatioon liittyvät kustannukset.
Tappiollisuuden syynä on projektien viivästymisestä seurannut tilapäinen käyttöasteen lasku ja noin 0,3 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, Satama ilmoitti.
– Sataman kannattavuuden heikkeneminen ensimmäisellä neljänneksellä jäi aiemman arviomme mukaisesti tilapäiseksi. Kahden ensimmäisen heikon kuukauden jälkeen maaliskuu nousi tulokseltaan selvästi positiiviseksi, toimitusjohtaja Jan Sasse toteaa osavuosikatsauksessa.
Sassen arvion mukaan Satamalla on erittäin hyvät mahdollisuudet jatkaa nopeaa kasvuaan ja saavuttaa hyvä kannattavuustaso. Vahvan taseen ansiosta myös yrityskaupat ovat mahdollisia.
Satama arvioi tilinpäätöstiedotteessa, että yhtiön liikevaihto ja liiketulos ovat tänä vuonna viime vuotta parempia. Tilaus- ja tarjouskanta ovat vahvistuneet, minkä johdosta yhtiö pitää ennusteen edelleen voimassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Firefox oikolukee suomeksi
25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.
Kolme vuotta sitten
Facebook pannaan Iranissa
25.05.2009 Iran on estänyt iranilaisilta pääsyn yhteisöpalvelu Facebookin. Opposition pääehdokas käyttää Facebookia presidentin vaalikampanjassaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin 10:21
- » Taloussanomat.fi












