Nokian Ollila vaatii lisää suojaa patenteille
27.4.2006 10:42 Nokian pääjohtaja Jorma Ollila perää suomalaisyhtiöiltä samanlaista rohkeutta toiminnan uudelleensuuntaamiseen ja keskittämiseen kuin Nokialla aikoinaan oli yrityksen keskittyessä langattomuuteen ja matkapuhelinliiketoimintaan.
– Suomalaisten yritysten olisi tärkeä miettiä, millä erityisalalla olisi mahdollista nousta paikallisesta toiminnasta maailmanluokan kärkeen ja keskittyä näille aloille, Ollila totesi videopuheessaan Pk-yritykset innovaatio-osaajiksi
-kutsuvierasseminaarissa Helsingissä, joka järjestettiin eilen keskiviikkona Maailman henkisen omaisuuden päivänä.
Päivää juhlitaan täällä kotimaassa myös Suomalaisen keksijän päivänä.
Patenttien merkitys teollisuudessa on Ollilan mukaan muuttumassa. Niitä tarvitaan edelleen sen takaamiseksi, että tuotekehityspanostuksia ei voi ilmaiseksi kopioida.
Nokia ryhtyi määrätietoisesti kehittämään teollisuusoikeuspolitiikkaansa jo 1980-luvun lopulla.
– Teollisuusoikeussalkkua kasvatetaan edelleen määrätietoisesti. Tarkoituksena on suojata Nokian innovaatiot ja ylläpitää tarpeellista innovatiivista etumatkaa uusillakin liiketoiminta-alueilla, Ollila kertoi.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen muistutti, että pk-yritysten innovatiivisuuden, tuotteistamisen ja tuotteiden kaupallistamisen saralla riittää edelleen haastetta.
– Pk-yritysten suhteellinen osuus innovaatiokentässä on laskenut aavistuksen.
Hän painotti, että oman innovatiivisuuden lisäksi suomalaisten yritysten olisi ryhdyttävä enemmän hyödyntämään innovaatioita kaikkialta muualtakin maailmasta.
Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Martti Enäjärvi kertoi tilaisuudessa, että PRH on käynnistänyt yhteistyökumppaneidensa kanssa Idealuotsi-hankkeen, jonka avulla immateriaalijärjestelmä ja sen palvelut saadaan paremmin pk-yritysten ulottuville.
Järjestelmän paremmalle hyödyntämiselle olisi tarvetta. Markkinointijohtaja Mika Waris PRH:sta kertoi, että jopa 30–50 prosenttia tuotekehitykseen käytetystä panoksesta on huonosti sijoitettua tai suunnattu jo olemassa olevien ratkaisujen kehittämiseen.
– Yli puolet Suomen pk-
yrityksistä tavallaan keksii pyörää uudelleen. Tämä tarkoittaa vuositasolla jopa 1,5–2,5 miljardia euroa. Patentti-informaation avulla tätä päällekkäisyyttä voidaan merkittävästi vähentää, Waris totesi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin
25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.
Kolme vuotta sitten
Ilmavoimien tietovuoto paljastui pelättyä pahemmaksi Britanniassa
25.05.2009 Ison-Britannian pitkä lista esiin tulleista tietovuodoista synkistyi, kun taannoisesta ilmavoimien levykkeiden katoamisesta paljastui uutta tietoa. Levykkeissä oli työntekijöistä arkaluonteista tietoa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- » Taloussanomat.fi
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e













