Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Loppuvuodeksi luvassa selvästi parempaa

Cencorpilla kehno alkuvuosi

28.4.2006 12:05 Automaatioratkaisuja elektroniikka- ja puolijohdeteollisuudelle toimittava Cencorp Oyj:n liiketulos romahti tammi - maaliskuussa yli miljoonan euron tappioon. Huhti - kesäkuun ja koko vuoden tulosten yhtiö kuitenkin odottaa nousevan voitollisiksi.

Cencorpin liikevaihto laski 5,9 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan jakson 8,6 miljoonasta. Liiketappiota tuli 1,2 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin yhtiö teki 0,7 miljoonan euron liikevoiton. Tulos ennen veroja putosi 1,4 miljoonan euron tappioon 0,6 miljoonan euron voitosta.

Toisen vuosineljänneksen liikevaihdoksi Cencorp ennustaa yli seitsemän miljoonaa euroa, ja koko vuoden liikevaihdon yhtiö arvioi kasvavan 6 - 12 prosenttia. Liikevoitto tulee ennusteen mukaan olemaan yli kahdeksan prosenttia liikevaihdosta sekä toisella vuosineljänneksellä että koko vuonna.

Cencorp asettaa toiveita muiden muassa uuteen kuitulasertekniikkaan perustuvaan Singulase-tuoteryhmään. Yhtiö uskoo, että tuoteryhmä tekee merkittävän päänavauksen puolijohdeteollisuuteen.

Cencorp myös aikoo tänä vuonna selvittää yritysjärjestelyihin perustuvia kasvumahdollisuuksia.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Ilmavoimien tietovuoto paljastui pelättyä pahemmaksi Britanniassa

25.05.2009 Ison-Britannian pitkä lista esiin tulleista tietovuodoista synkistyi, kun taannoisesta ilmavoimien levykkeiden katoamisesta paljastui uutta tietoa. Levykkeissä oli työntekijöistä arkaluonteista tietoa.

.