TeliaSonera esti Cukurovan käyttämästä äänivaltaa
2.5.2006 10:39 Turkin suurimman matkapuhelinoperaattorin Turkcellin yhtiökokous peruttiin viime perjantaina, koska kokous ei olisi ollut päätösvaltainen.
TeliaSoneran viestintäjohtajan Michael Kongstadin mukaan kokousta ei voitu pitää, koska Turkcellin suurin osakkeenomistaja Turkcellin Holdingin ei ollut toimivaltainen kokouksessa. Turkcell Holding omistaa 51 prosenttia Turkcellista.
Kongstadin mukaan turkkilainen Çukurovan yritysryhmä esitti, että sen hallituksen puheenjohtaja Mehmet Karamehmet olisi edustanut Turkcell Holdingia yhtiökokouksessa.
TeliaSonera ei hyväksynyt ehdotusta ja vei asian oikeuteen helmikuussa. Keskeneräisen tuomioistuinkäsittelyn takia Turkcell Holdingin edustajaa yhtiökokoukseen ei pystytty nimeämään. Yhtiö jäi pois yhtiökokouksesta.
TeliaSonera omistaa Turkcell Holdingista 47 prosenttia. Çukurovan holdingin-yhtiö omistaa Turkcell Holdingista 53 prosenttia. Venäläinen monialayhtiö Alfa puolestaan omistaa 49 prosenttia Çukurovan holding-yhtiöstä. TeliaSoneralla on Turkcell Holdingin hallituksessa kolme paikkaa, Çukurovalla kaksi ja Alfalla kaksi.
Alfan asema
Kokouksen kiinnostavimmaksi aiheeksi arvioitiin ennalta venäläisen monialayhtiön Alfan rooli yhtiökokouksessa. TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel sanoi eilen Taloussanomien haastattelussa, että Alfa todennäköisesti saa kaksi paikkaa Turkcellin hallituksessa.
Uudessa seitsemän jäsenen hallituksessa olisi Alfan lisäksi kaksi paikkaa TeliaSoneralla ja kaksi paikkaa Çukurovalla Nykyisellä jäsenmäärällä hallituksessa olisi tilaa ainoastaan yhdelle riippumattomalle jäsenelle, mikäli jokin pääomistajista ei nimittäisi omalle paikalleen riippumatonta jäsentä.
Turkcell on listattu New Yorkin pörssissä. Yhtiön on siksi noudatettava USA:n markkinavalvontaviranomaisen Sec:in määräyksiä. SECin mukaan pörssiyrityksen hallituksessa pitää olla kaksi riippumatonta jäsentä.
37 prosentin siivu
Turkcellin suurin yksittäinen osakkeenomistaja on TeliaSonera 37 prosentin osuudellaan.
Alfa nappasi viime vuonna Turkcellin osakkeita Çukurovalta TeliaSoneran nenän edestä. TeliaSonera ilmoitti maaliskuussa 2005 tehneensä sopimuksen, että se ostaisi 27 prosenttia Turkcellin osakkeista Çukurovalta. Alfa teki korkeamman tarjouksen ja sai välillisesti 13 prosenttia Turkcellin osakkeista osana hämärää rahoitusjärjestelyä.
TeliaSonera on liittoutunut Venäjällä Alfan vastustajien kanssa maan kolmanneksi suurimman matkapuhelinoperaattorin Megafonin omistusta koskevassa kiistassa. Alfa väittää, että Ipoc International Growth Fund ei omista 25 prosenttia Megafonista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia antoi Texasille kylmää kyytiä
09.02.2007 Nokian tärkein kumppani Texas Instruments menetti yksinoikeutensa Nokian halpapuhelimien siruihin. Nokia tilaa nyt halpapuhelimiinsa siruja saksalaiselta Infineonilta.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Myös Microsoft puuhaa sovelluskauppaa
09.02.2009 Windows Mobile -puhelimet ovat saamassa Microsoftilta sovelluskaupan, Wall Street Journal kertoo.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi











