Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
21 syytekohtaa

Jippii toi käräjähaasteen 16:lle

9.5.2006 08:59 Syyttäjä Riitta Partia on haastanut käräjille 16 henkilöä vastaamaan Jippiin eli nykyisen Saunalahden pörssirikosepäilyistä. Haasteeseen liittyy 21 syytekohtaa.

Syytteet liittyvät Jippiin toimiin vuonna 2001. Poliisitutkimukset ovat koskeneet yhtiön pörssitiedottamista ja vastuuhenkilöiden osakekauppoja vuonna 2001.

Syytteen ovat saaneet yhtiön kaksi entistä toimitusjohtajaa, yhtiön Saksan toimintojen vetäjä ja talousjohtaja.

Syytteessä on koko yhtiön hallitus, joka päätti Jippiin asioista keväällä ja kesällä 2001.

Käräjäoikeuden istuntopäivää ei ole vielä päätetty.

Rikosnimikkeitä viisi

Syytekohdista yksitoista liittyy törkeän sisäpiiritiedon väärinkäyttöön. Kaikkiaan rikosnimikkeitä on viisi. Jippiiläisiä syytetään myös tiedottamisrikoksesta, törkeästä kurssin vääristämisestä, kirjanpitorikoksesta ja tavallisesta sisäpiiritiedon väärinkäytöstä.

Törkeässä kurssin vääristämisessä Jippii on Suomen oikeushistorian ennakkotapaus.

Koskaan aiemmin pörssiyhtiön johtoa ei ole epäilty kurssimanipuloinnista.

– Laajuutensa puolesta tämä on ennakkotapaus. Nimikemäärältään ei ole aiemmin ollut yhtä laajaa tutkimusta, tutkinnanjohtaja Veli-Matti Räsänen keskusrikospoliisista sanoo.

Sivuja riittää

Esitutkinta-aineisto on Suomen laajimpia. Aineistoa on 12 000 sivua. Poliisikuuluisteluissa on käynyt kymmeniä henkilöitä, vastuuhenkilöiden lisäksi muun muassa yhtiön työntekijöitä ja vanhoja omistajia.

Poliisitutkimuksissa paljon aikaa on vienyt Saksan tapahtumien selvittely.

Keskeinen osa tutkimuksia liittyy Jippiin toimintaan Saksassa vuonna 2001. Yhtiö antoi 15.5. ja 23.5. pörssitiedotteet yhtiön hyvistä tulevaisuuden näkymistä. Saksan tappioista Jippii kertoi elokuussa.

Pörssin kurinpitolautakunnan mukaan Jippiin tulosvaroitus oli puolitoista kuukautta myöhässä. Syyskuussa koko hallitus vaihtui ja toimitusjohtaja jätti tehtävät.

Yhtiön sisäpiiriläiset myivät osakkeita ja optioita hyvään hintaan ennen optioiden laukeamista.

Osa sisäpiiriläisistä myi osakkeita marraskuussa ennen osakekurssin romahdusta.


Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Google kääntää hakutulokset 12 kielelle

25.05.2007 Google on laajentanut tulkkauspalveluaan toiminnolla, joka automaattisesti kääntää hakutuloslistat jollekin valitusta kahdestatoista kielestä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.