Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Siemenvaiheen rahoituskierros päätökseen

Innosonic ponnistaa rahoituksen avulla maailmalle

11.5.2006 07:54 Jyväskyläläinen käyttäjäystävällistä mobiiliteknologiaa kehittävä Innosonic Oy on saanut siemenvaiheen rahoituskierroksensa toteutettua lead investorinsa Investone Oy:n avulla. Rahoituksen avulla yhtiö pääsee panostamaan aktiivisesti Video Ringtone -ratkaisunsa myyntiin ja markkinointiin sekä tekniikkansa jatkokehittämiseen.

Toimitusjohtaja Jouko Tossavainen kuitenkin korostaa yhtiön tiedotteessa, ettei Innosonic pyri siemenvaiheen rahoituksella maailmanvalloitukseen, vaan uusi rahoituskierros järjestetään nopeasti.

- Meille on tärkeää, että rahoituksen lisäksi saamme yrityksen taustalle myös erittäin vahvaa mobiilialan osaamista, muun muassa sijoittajina olevien Nokiassa kannuksensa hankkineiden mobiilialan kovan tason ammattilaisten ja heidän verkostojensa kautta. Nyt päättyneen rahoituskierroksen avulla saamme rakennettua näytöt siitä, että voimme luoda myyntiä lähivuosina räjähdysmäisesti kasvavalle markkinasektorille.

Jalansijaa Kiinasta?

Investonen toimitusjohtaja Pasi Kivimäki puolestaan kertoo, että Innosonicin kehittämä videosoittoäänitekniikka on erittäin suuren liiketoimintapotentiaalin omaava alue mobiililiiketoiminnassa.

- Innosonic on myös osoittanut pystyvänsä myymään tuotteitaan maailmalle ja luomaan globaaleja asiakaskontakteja. Erityisen innostuneita olemme Innosonicin Kiinaan ja muille uusille markkinoille suuntautuvasta myynnistä, josta odotamme tulevan yhden vahvan tukijalan Innosonicin toimintaan, Kivimäki sanoo.

Innosonicin ensi vaiheen rahoituskierrokseen osallistuvat Investone Oy, Soft-Invest Oy ja Suomen Teollisuussijoitus Oy hallinnoimansa Start Fund I Ky:n kautta.

Innosonic Oy on tammikuussa 2004 perustettu, Tekesin perustettavan yrityksen pääomalainalla ja Jyväskylän Teknologiakeskuksen siemenrahalla aloittanut yritys, joka toimii tällä hetkellä Jyväskylässä ja Helsingissä. Innosonic omistaa lisäksi 60 prosenttia Slovakiassa toimivasta tuotannollisesta yhteisyrityksestä Bitfactory s.r.o:sta, joka muun muassa tuottaa ja paketoi videosoittoääniä Innosonicin kehittämään Video Ringtone Playeriin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.