Suomi hyytyi kilpailukykykisassa
11.5.2006 08:55 Sveitsiläinen yritysjohdon koulutuslaitos IMD on alentanut Suomen sijoituksen kilpailukykyisimpien maiden vertailussa neljä sijaa kymmenenneksi.
Vastaavassa katsauksessa toinen laitos, WEF, tulkitsee Suomen olevan maailman ykkönen. Mistä näin suuri ero?
Kummankin laitoksen yhteistyökumppani Suomessa on Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Sen tutkimusjohtaja Petri Rouvinen sanoo, että laitokset määrittävät kilpailukyvyn eri tavoin ja muuttavat määritystään vielä vuosien mittaan, mikä tuottaa eri tulokset.
– Kilpailukyky on ameebamainen ilmiö, joten sitä on hankala mitata. Vertailun luottamusväli on 5–10 sijaa kumpaankin suuntaan, joten suurikaan muutos ei välttämättä kerro todellisesta kehityksestä, Rouvinen sanoo.
– Tulos antaa kuitenkin osviittaa siitä, että Suomen kilpailuympäristö on muuttunut yrityksille haastavammaksi.
Rouvisen mukaan listaukset mittaavat lähinnä nykytilannetta ja hiukan menneisyyttä, mutta sen sijaan eivät lainkaan tulevaisuutta.
– Kummankin laitoksen toteutuksessa on vakavia puutteita, joten sellaisinaan niitä ei tule ottaa päätöksenteon lähtökohdaksi. Niillä on arvonsa tietopaketteina kansakuntien vahvuuksista ja heikkouksista ja ne virittävät keskustelua kilpailukyvystä.
Rouvinen sanoo kilpailukyvyn olevan läheistä sukua talouskasvulle.
– Ne ajavat samaa asiaa: miten saavuttaa mahdollisimman korkea työn tuottavuus ja ripeä kasvu.
Kilpailukykyä enemmän Rouvisen mielestä pitäisi kiinnittää huomiota talouskasvuun, joka vaikuttaa suoraan kansalaisten hyvinvointiin.
– Tässä Suomella ei mene hyvin: talouskasvumme ei riitä nykymuotoisen elintason ylläpitoon.
Muuttuva maailma
IMD:n professori ja tutkimuksen johtaja Stéphane Garelli vastaa, että nopeasti muuttuva nykymaailma muuttaa myös kilpailukyvyn mittareita.
– Kilpailukyky on taitoa siitä, miten hyvin yritys tai valtio pystyy käyttämään varojaan ja tietojaan.
Institute for Management Development mittaa kilpailukyvyssä talouslukuja, hallituksen ja yritysten tehokkuutta sekä infrastruktuuria 61:sta maasta. Kaksi kolmasosaa tuloksista tulee faktatiedoista, kolmasosa mielipidetiedustelusta.
Petri Rouvisen mukaan Suomesta vastaajia oli ennätysmäärä, satakunta suomalaisyritysten johtajaa.
IMD houkuttelee etenkin laitoksessaan kouluttautuneita johtajia vastaamaan.
Suomen sijoitusta vetää alaspäin heikko talouskasvu. Reilun kahden prosentin kasvulla sijoitumme 47:nneksi. Työttömyys ja verotus ovat ankarat ja vuosityöaika lyhyt.
Suomen asema on heikentynyt myös ulkomaisten investointien houkuttelussa.
Rouvinen huomauttaa, että suomalaisjohtajat kokevat nyt tutkimuksen ja kehityksen siirtämisen pois Suomesta uhaksi omalle yritykselleen.
Pari vuotta sitten tätä ulkoistuskeskustelua käytiin tuotannossa, kun yritykset muuttivat toimintojaan Kiinaan. Pian siirretään tutkimusosastoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













