Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Värilaitteet yleistyvät nopeasti

Monitoimilaitteiden myynti kasvoi rajusti alkuvuonna

23.5.2006 08:23 ICT Suomi ry:n 11 monitoimilaitteita maahantuovaa yritystä toimittivat tammi - huhtikuussa yhteensä kaksi kertaa enemmän täysvärimonitoimilaitteita kuin vuotta aiemmin. Väriominaisuuksia omaavien mustavalkolaitteidenkin toimitukset lisääntyivät 80 prosenttia, selviää ICT Suomen tiedotteesta.

ICT Suomen monitoimilaiteryhmän puheenjohtajan, Toshiba tec Finlandin Timo Kortelaisen mukaan kasvuluvut ovat Euroopan huippua ja osoittavat, että suomalaiset organisaatiot ovat nopeasti omaksuneet markkinoille tulleiden uusien laitteiden tarjoamat hyödyt ja edut.

Yritysten tietojärjestelmiin liitettäviä yrityskäyttöön tarkoitettuja monitoimilaitteita toimitetaan vuosittain Suomessa toistakymmentätuhatta kappaletta, ja niiden myynnin kasvu on kiihtymässä.

ICT Suomen mukaan tänä vuonna myynnin kasvun odotetaan jatkuvan värilaitteiden osalta siten, että niiden osuus kokonaistoimituksista yltää loppuvuonna jo 50 prosenttiin. Kasvuodotukset kohdistuvat lähes kokonaan värilaitteisiin mustavalkolaitteiden toimitusmäärien säilyessä kuitenkin ennallaan.

- Alan jälleenmyyjille tämä kehitys antaa mahdollisuuden erottautua osaamisella ja asiantuntemuksella. Se edellyttää myös uutta ajattelutapaa ja kykyä tarjota laajempia asiakaslähtöisiä kokonaisuuksia uusilla rahoitus- ja palvelumalleilla, kertoo ICT Suomen toimitusjohtaja Ture Tähtinen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.