Venäläisministeri paljastui TeliaSoneran liikekumppaniksi
Venäjän viestintäministeri Leonid Reiman on TeliaSoneran salainen kumppani Venäjällä.
24.5.2006 08:25 Venäjän viestintäministeri Leonid Reiman on TeliaSoneran salainen kumppani Venäjällä. Zürichin kansainvälisen kauppakamarin välimiesoikeus katsoo, että TeliaSoneran venäläisen kumppanin IPOC International Growth Fundin oikea omistaja on Reiman eikä tanskalainen juristi Jeffrey Galmond.
Välimiesoikeuden mielestä IPOC on syyllistynyt myös rahanpesuun. Oikeuden päätös vaikeuttaa TeliaSoneran aikeita listata Megafon pörssiin.
IPOC kiistää välimiesoikeuden ratkaisun. Yhtiön tiedottajan mukaan asian selvittämistä jatketaan välimiesoikeuksissa ainakin Tukholmassa ja Pietarissa.
Oikeuden päätöksessä ei mainita suoraan Reimanin nimeä. Siinä puhutaan todistaja numero 7:stä, jonka ilmoitetaan olevan IPOCin todellinen omistaja ja venäläisen Svjazinvest-telemonopolin hallituksen puheenjohtaja. Leonid Reiman on Svjazinvestin hallituksen puheenjohtaja.
Epäilyä pitkään
Venäjällä on epäilty pitkään, että Reiman on IPOCin takana. Kytköstä ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan. Reiman itse on kieltänyt olevansa IPOC-yhtiön takana. TeliaSonera on ilmoittanut, että se ei tiedä mitään Reimanin ja IPOCin kytköksistä.
Zürichin välimiesoikeus otti nyt kantaa siihen, omistaako IPOC 19 prosentin osakepotin Megafonista. Tuomio oli, että ei omista. Omistuksesta kiistelivät IPOC ja venäläisen monialayhtiö Alfan teleliikenneyhtiö Altimo.
Geneven välimiesoikeus päätti aiemmin, että IPOC on erillisen reilun viiden prosentin osuuden omistaja. Alfa valitti tuomiosta.
Reikisteröity Bermudassa
Bermudalle rekisteröidyn veroparatiisiyhtiön käyttäminen salaiseen liiketoimintaan asettaa viestintäministerin toiminnalle vahvoja korruptioepäilyjä.
IPOCin kanssa Megafonin osakepotista kiistellyt Altimo odottaakin, että Venäjän viranomaiset alkavat tutkia Reimanin toimintaa.
– Sveitsiläisen tuomioistuimen päätöksessä osoitetaan konkreettisesti, mitä Venäjän lakeja Reiman on rikkonut. Meidän mielestämme on loogista, jos Venäjän viranomaiset tutkivat Zürichin tuomioistuimen johtopäätökset, Altimon varatoimitusjohtaja Kirill Babajev sanoo.
TeliaSonera solmi maaliskuussa 2005 Telecominvestin ja IPOCin kanssa yhteistyösopimuksen, joka koski Venäjän kolmanneksi suurimman matkapuhelinoperaattorin Megafonin omistusta. Sen yhtenä tarkoituksena oli ajaa Alfa ulos yhtiöstä, jonka TeliaSonera on ilmoittanut haluavansa viedä pörssiin.
– Tällä sopimuksella, joka koskee tiettyjä perusperiaatteita ja sitoutumistamme osakassopimukseen, on tärkeä merkitys Megafonin vakaudelle ja päivittäiselle toiminnalle. Uskomme Megafonin listautumisen olevan oikea etenemistapa, jotta TeliaSoneran osakkeenomistajat saavat maksimoitua omistuksensa arvon, sanoi TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel tuolloin tiedotteessa.
Telecominvestin omistaja
Useiden eri lähteiden mukaan Reiman on myös Telecominvestin omistaja. Babajev odottaa nyt, että välimiesoikeuden päätöksen jälkeen TeliaSoneran ja muiden Megafonin osakkaiden suhtautuminen IPOC-yhtiöön muuttuu.
– On täysin selvää, että tämä antaa ajateltavaa mille tahansa IPOCin liikekumppanille. Välimiesoikeuden päätöksessähän sanotaan suoraan, että yhtiö harrastaa rahanpesua.
TeliaSonera ei halunnut tiistaina kommentoida välimiesoikeuden päätöstä, koska yhtiö ei ollut vielä saanut tietoja päätöksestä. Viestintäjohtaja Michael Kongstad kuitenkin ilmoitti, että aikaisemmin TeliaSonera ei ole löytänyt perusteita väitteille Reimanin kytköksistä IPOC-yhtiöön.
EU:n komissio tutkii
EU:n komissio alkoi maaliskuun lopussa tutkia onko TeliaSonera antanut unionille väärää tietoa Megafonin osakkeita ostaessaan. Telia hankki kuusi vuotta sitten First National Holding -yhtiön kautta lisäomistusta Megafonista. Telia osti 80 miljoonalla dollarilla holding-yhtiön saksalaiselta Commerzbankilta suunnatulla osakeannilla
Holding-yhtiön kautta TeliaSonera sai ääni- ja omistusoikeutta Megafonin osakkeita omistavasta Telecominvest-yhtiöstä. Nykyisin TeliaSonera omistaa Telecominvestistä 26 prosenttia.
Jälkeenpäin pankki on kertonut toimineensa Galmondin asiamiehenä, joka oli FNH:n väitetty todellinen omistaja. Telian väitetään tienneen jo kaupantekovaiheessa FNH:n todellisen omistajan. Viranomaisille annetuissa tiedoissa ostajaksi oli merkitty Commerzbank.
TeliaSonera suora ja välillinen omistus Megafonista on 44 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan
11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












