Pekkarinen odottaa TeliaSoneralta selvitystä
Pekkarinen luottaa edelleen Igeliin.
26.5.2006 11:49 Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) edellyttää teleoperaattori TeliaSoneran johdolta selvitystä yhtiön kumppanin laittomuuksista.
– Pidän luonnollisena, että TeliaSoneran operatiivinen johto informoi keskeisiä omistajiaan tilanteesta, Pekkarinen sanoo.
Kansainvälisen kauppakamarin välimiesoikeuden mielestä TeliaSoneran Bermudalle rekisteröity kumppani IPOC International Growth Fund on syyllistynyt rahanpesuun eikä se omista väittämäänsä 25,1 prosenttia venäläisestä Megafon-operaattorista. TeliaSonera on Megafonin suuromistaja.
– Jos kaikki tämä pitää paikkansa, niin kieltämättä se on hyvin vakava tilanne, varsinkin jos kyseessä on tietoinen toiminta. Jos on jostain syystä taas eksytty tai asiassa on jotain epäselvyyttä, en usko että yhtiö olisi tietoisesti tällaisen tahon kanssa toiminut.
Taloussanomat kertoi välimiesoikeuden päätöksestä keskiviikkona.
Pekkarinen keskusteli keskiviikkona asiasta kauppa- ja teollisuusministeriön omistajaohjausyksikön johtajan Markku Tapion kanssa. Hän ei ole itse ollut yhteydessä TeliaSoneraan eikä poliittisella tasolla Ruotsin hallitukseen.
– Tässä yhteydessä en kuitenkaan kerro keskustelusta sen tarkemmin. Minun tehtäväni ei ole soitella operatiiviselle johdolle. Meillä on omistajaohjausyksikkö, joka on tällaisissa asioissa yhteydessä yhtiön hallitukseen.
Pekkarisen mukaan Suomen valtio ei voi hyväksyä, että osittain valtion omistaman yhtiön kumppani olisi mukana rahanpesussa. Välimiesoikeuden päätös ei ole sama kuin tuomioistuimen päätös: välimiesoikeuden päätös ei ole lainvoimainen. Asiassa on Pekkarisen mielestä kuitenkin selvitettävää.
– Suomen valtio lähtee omistajaohjauksessaan siitä, että kaikkien yhtiöiden, joissa valtio on omistajana, täytyy toimii erittäin korkeilla eettisillä ja moraalisilla periaatteilla.
– En näe tässä tapahtumassa mitään sellaista, että Suomen kannattaisi yli 13 prosentin omistus päästää käsistä pois.
TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajan Tom von Weymarnin mielestä välimiesoikeuden päätöksessä riittää pohdittavaa. Hänen mukaansa Suomen valtion edustaja ei ollut keskiviikkona häneen yhteydessä. Hän kuitenkin myöntää, että hallituksen ja omistajien välillä on aikaisemmin keskusteltu omistusepäselvyyksistä ja väitetyistä laittomuuksista.
– Nyt on vedettävä johtopäätös, että huhujen takana on jotain substanssia. Nämä huhuthan ovat olleet liikkeellä vuosikausia.
Hän vakuuttaa, että toimitusjohtaja Anders Igelin asema ei horju.
– Ilman muuta hänellä on täysi luottamukseni. Ei siitä ole epäilystäkään.
Myös ministeri Pekkarisen mukaan TeliaSoneran johto nauttii hänen luottamustaan.
TeliaSoneran Venäjä-ongelmien taustalla on monimutkaiset omistusjärjestelyt. TeliaSonera ei ole von Weymarnin mielestä koskaan liittoutunut omistusjärjestelyissä venäläistä Alfaa vastaan. Välimiesoikeuden mukaan 19 prosenttia IPOCin itselleen väittämistä osakkeista kuitenkin kuuluu Alfalle.
TeliaSoneran tiedotteessa maaliskuussa 2005 mainitaan, että TeliaSoneran ja sen kumppanien Telecominvestin ja IPOCin osakassopimus estää nimenomaisesti suoraa tai epäsuoraa kilpailijaa, kuten Alfa-konsernia, omistamasta osuutta venäläisoperaattori Megafonista.
Von Weymarnin mielestä yhtiö on pyrkinyt pitämään etäisyyttä Alfaan.
– Meillä ei ole käynnissä yhtään oikeusprosessia Alfaa vastaan Venäjällä eikä Turkissa. Olemme pikemminkin halunneet pitää Alfaan etäisyyttä.
Suomen valtio omistaa TeliaSoneran osakkeista vajaat 14 prosenttia. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Ruotsin valtio, joka omistaa hieman yli 45 prosenttia osakkeista. Ruotsin elinkeinoministeri Thomas Östros ei halunnut keskiviikkona kommentoida asiaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäystävälliset nettisivut pystyyn työkalulla
09.02.2007 DotMobin maailmanlaajuinen Go Mobile! -kampanja saa jatkoa uudesta työkalusta, joka auttaa kuluttajia ja pienyrityksiä rakentamaan .mobi-yhteensopivia internet-sivustoja.
Kolme vuotta sitten
Comptel irtisanoo 45 työntekijää Suomessa
09.02.2009 Ohjelmistoja operaattoreille kehittävä Comptel irtisanoo yt-neuvottelujensa tuloksensa 45 työntekijää Suomessa. Yhtiön työntekijämäärä Suomessa on noin 300.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi












