Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Japanilaisjätti pyrkii saamaan konsolin nopeasti kannattavaksi

Nintendo: Wii tuskin tuottaa suurtappioita

Wiihin kuuluu yhdellä kädellä käytettävä peliohjain.

8.6.2006 08:02 Pelikonsolit tuottavat alkutaipaleellaan yleensä valmistajilleen suuria tappioita, mutta Nintendo uskoo tulevan, kilpailijoitaan ainakin aluksi halvemman Wii-konsolinsa tappioiden jäävän alkuvaiheessa pieniksi. Nintendo pyrkii nostamaan Wii-bisneksen kannattavaksi heti sen ensimmäisen vuoden aikana.

Sitä vastoin Sony odottaa peliyksikkönsä tekevän Playstation 3:n lanseeraamisen vuoksi kuluvalla tilikaudella lähes 900 miljoonan dollarin tappiot. PS3 on tulossa Wiin tavoin markkinoille tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Nintendo ei lupaa pääsevänsä Wii-bisneksessä omilleen konsolin ensimmäisen vuoden aikana, mutta yhtiön hallituksen puheenjohtajan Satoru Iwatan mukaan yhtiö ei odota suuria tappioita. Uutistoimisto Reutersin mukaan Iwata pitää outona sitä ennakkoasennetta, että pelikonsolit tuottavat aina aluksi suurtappioita.

Iwata kuitenkin sanoi, että vaikka Wii-myynti yltäisi kuluvalla, maaliskuussa päättyvällä tilikaudella yhtiön tavoitteeseen kuuteen miljoonaan kappaleeseen, yhtiö ei odota sen paljon näkyvän tuloksessaan.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille

25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.