Cisco ja Juniper rynnivät markkinoita vahvemmin reitittimissä
9.6.2006 13:26 Reitittimien myynti Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkinoilla jatkoi tutkimusyhtiö IDC:n mukaan kasvuaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun vertailu tehtiin viime vuoden viimeiseen neljännekseen.
Reitittimiä myytiin EMEA-alueella tammi - maaliskuussa kaikkiaan 1,39 miljardin dollarin arvosta, selviää IDC:n tiedotteesta. Myynti lisääntyi viime vuoden loka - joulukuuhun verrattuna 2,6 prosenttia.
Kotireitittimien myynti laski 8,7 prosenttia 541 miljoonaan dollariin, mikä oli IDC:n mukaan odotettua, sillä loka - joulukuussa myynti kasvoi 49 prosenttia viime heinä - syyskuuhun verrattuna. Kotireitittimet olivat edelleen suurin segmentti. Toiseksi suurimman ryhmän tehoreitittimien kauppa lisääntyi 9,5 prosenttia 477 miljoonaan dollariin.
Markkinajohtajana jatkoi tutusti Cisco, ja sen myynti lisääntyi kymmenen prosenttia. Yhtiön markkinaosuudeksi tuli 42,2 prosenttia. Kun mukaan lasketaan Ciscon tytäryhtiö Linksys, Ciscon kokonaisosuus oli 46,5 prosenttia.
Myös toiseksi suurimman valmistajan Juniperin myynti kasvoi - 12 prosenttia. Markkinoista se sai 10,1 prosentin siivun.
Kotireitittimissä kärkipaikan otti Zyxel, joka oli menettänyt asemansa Thomsonille loka - joulukuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille
25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.
Kolme vuotta sitten
Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina
25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- » Taloussanomat.fi
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













