Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkina-arvoa ei kerrottu

Kallasvuo: uusi yhtiö kirjaa 1,5 miljardin järjestelykulut

Nokian tuore toimitusjohtaja ei tahdo katsoa taaksepäin.

19.6.2006 17:23 Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ei suostunut tiedotustilaisuudessa antamaan tietoa siitä, koska Siemensin ja Nokia väliset neuvottelut tarkalleen alkoivat. Aiemmin konferenssissa mainittiin, että neuvottelut olisivat alkaneet vasta kolmisen viikkoa sitten.

– Mielestäni ei ole merkityksellistä katsoa menneisyyteen, vaan tärkeää on se missä olemme nyt, Kallasvuo sanoi Taloussanomien mukaan.

Tiedotustilaisuudessa ei myöskään annettu vastausta kysymykseen, mikä on uuden yhtiön markkina-arvo. Tämä johtuu myös siitä, ettei Nokia Siemens Networks ole näillä näkymin tulossa pörssiin.

Kallasvuon mukaan Nokian ja Siemensin yhteinen verkkoyhtiö kirjaa yhdistymisestä 1,5 miljardin euron suuruiset järjestelykulut, joista 75 prosenttia kirjataan kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Samaan aikaan Nokia ja Siemens ovat tietoisia siitä, että markkinoilla arvioidaan vuotuisten kustannushyötyjen nousevan suuremmaksi kuin nyt julkisuuteen annettu 1,5 miljardin euron luku.

– Tulemme johdossa nostamaan kiviä löytääksemme ylimääräiset synergiat, koska markkinat odottavat niitä, sanoi Nokian Siemens Networksin tuleva toimitusjohtaja Simon Beresford-Wylie.

Nokian rahoitusjohtaja Rick Simonson puolusti puolestaan Nokia Siemens Networksin omistuksen jakamista tasan siten, että Nokia Networksin paremmat liikevoittomarginaalit ja Siemensin suurempi liikevaihto ja bruttomarginaali tasaavat toisiaan.

Simonson muistutti myös, että uusi yhtiö tuottaa positiivista kassavirtaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien, jos järjestelykuluja ei oteta huomioon.

Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Palvelut hakkaa päälle

25.05.2007 Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.


Kolme vuotta sitten

USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä

25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.

.