Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tukevampi ote projektinjohtopalveluista

Tieto-X noukki telealan konsulttitalon

19.6.2006 16:10 Tieto-X on ostanut projektijohtamisen konsultointipalveluita tarjoavan Service 4 Mobile Oy:n (S4M) koko osakekannan. Vuonna 2000 toimintansa käynnistänyt yhtiö työllistää neljätoista työntekijää, joista yksitoista toimii laajojen, etenkin telesektorin järjestelmähankkeiden projektijohtamisen konsultteina.

- S4M:n osaaminen ja kokemus vaativien ja laajojen järjestelmähankkeiden projektijohtamisessa edistää Tieto-X:n strategian mukaista pyrkimystä tarjota asiakkailleen entistä kehittyneempiä menetelmiä ict-projektien riskienhallintaan sekä välineitä kilpailukyvyn parantamiseen, odottaa Tieto-X:n toimitusjohtaja Kari Happonen.

Myyjänä on S4M:n perustaja ja toimitusjohtaja Timo Kaisla perheineen. Peruskauppahinta on noin 1,24 miljoonaa euroa lisättynä yhtiön omalla pääomalla. Kaikki S4M:n työntekijät siirtyvät Tieto-X-konsernin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Projektinhallinnan osaamiskeskus

S4M:stä muodostetaan Tieto-X -konsernin projektinhallinnan osaamiskeskus, jonka osaamista ja konsulttiresursseja hyödynnetään asiakasyritysten ohjelmisto- ja järjestelmähankkeiden projektijohdon asiantuntijatehtävissä sekä Tieto-X:n tarjoamien kokonaisvastuullisten ohjelmistotuotannon palveluiden projektinhallinnassa.

- S4M:n henkilöstö parantaa projektitoimitusvalmiuksiamme ja vahvistaa kykyämme palvella asiakkaitamme sekä tietoliikennesektorilla että muilla meille tärkeillä toimialoilla. Uskomme, että S4M:n osaamista ja kokemusta voidaan jatkossa hyödyntää paitsi operaattoriasiakkuuksissa ja telealan laitevalmistajien hankkeissa, myös muun muassa finanssi- ja julkisen sektorin asiakkaillemme tarjottavissa projektijohtopalveluissa, Happonen linjaa.

S4M:n liikevaihto tilikaudella 1.9.2004 - 31.8.2005 oli 1,75 miljoonaa euroa ja tilikauden nettotulos 0,38 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden elokuun lopussa päättyvän tilikauden liikevaihto noussee noin 2,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos noin 0,43 miljoonaan euroon. Yhtiön asiakkaina on pääasiassa tietoliikennealan laitevalmistajia ja operaattoreita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Palvelut hakkaa päälle

25.05.2007 Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.


Kolme vuotta sitten

USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä

25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.

.