Yritysosto tuplannee Technopoliksen liikevaihdon kasvun
22.6.2006 08:49 Technopoliksen johto arvioi, että Jyväskylän Teknologiakeskus Oy:n osakekaupan jälkeen Technopolis-konsernin tämän vuoden liikevaihto kasvaa viime vuoteen verrattuna 30 - 35 prosenttia ja käyttökate 24 - 29 prosenttia. Technopolis allekirjoitti osake-enemmistökaupan eilen.
Aiemmin Technopolis arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna 17 - 22 prosenttia ja käyttökatteen 12 - 17 prosenttia.
Käyttökatteen kasvu jää Technopoliksen tiedotteen mukaan pienemmäksi kuin liikevaihto johtuen teknologiakeskustoimintaan kuuluvasta projektitoiminnasta, joka rahoitetaan kulut kattavilla julkisilla varoilla.
Technopolis sopi eilen ostavansa Jyväskylän Teknologiakeskuksesta 81,3 prosenttia Jyväskylän kaupungilta ja niiltä yhtiön vähemmistöosakkeenomistajilta, jotka ovat tähän mennessä hyväksyneet Technopoliksen tekemän ostotarjouksen. Loput yhtiön osakkeista omistavat 29 osakasta.
Kauppahinta on nyt 14,7 miljoonaa euroa, joka laskettiin Jyväskylän Teknologiakeskuksen 4.5.2006 olleen nettovelka-aseman perusteella. Mikäli nettovelka on muuttunut, kauppahintaa muutetaan vastaavasti. Lopullinen kauppahinta selviää Technopoliksen arvion mukaan 1.7.2006. Kauppahinta maksetaan puoliksi rahana ja puoleksi Technopolis Oyj:n osakkeilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Palvelut hakkaa päälle
25.05.2007 Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.
Kolme vuotta sitten
USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä
25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille 12:35
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













