Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttajien ostointo hiipunut

Lenovo povaa kasvun hidastumista

29.6.2006 09:04 Maailman kolmanneksi suurin pc-valmistaja Lenovo Group ennustaa maailman pc-markkinoiden kasvun hidastuvan tänä vuonna. Pc-valmistajien varastot ovat täyttymään päin, koska kuluttajien ostointo on hiipunut.

Lenovon markkinointijohtaja James Arnold kertoi uutistoimisto Reutersille, että markkinat kasvavat hieman, mutta vähemmän kuin viime vuonna. Reutersin mukaan yritysten kiinnostusta tekniikan ostamiseen syövät korkea öljyn hinta ja korkotason nouseminen.

Lenovo on aiemmin varoittanut, että pc-hintasota aiheuttaa sille katepaineita. Lenovo teki maaliskuussa päättyneellä tilikaudellaan 22 miljoonan dollarin nettovoiton. Liikevaihto kasvoi 13 miljardiin dollariin pc-toimitusten lisäännyttyä 11 prosenttia. Lenovon tulos on kuitenkin kärsinyt IBM:n pc-yksikön oston aiheuttamista uudelleenjärjestelykustannuksista.

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan pc-markkinat kasvavat tänä vuonna 10,5 prosenttia, kun viime vuonna kasvua tuli 15,9 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy

25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.