Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiinalaista vuoristorataa

Laitevalmistaja ZTE varoitti tuloksestaan

4.7.2006 13:56 Kiinan toiseksi suurin telealan laitevalmistaja ZTE Corp. ilmoitti tiistaina, että sen kuuden ensimmäisen kuukauden nettotulos jää vuoden takaista pienemmäksi. Yhtiö ei kertonut syytä pudotukseen.

Alustavien arvioiden mukaan ZTE:n nettotulos pienenee kesäkuun 30. päivään päättyvällä kuuden kuukauden jaksolla vuotta aiemmasta, yhtiö sanoo lyhyessä pörssitiedotteessaan.

Alkuvuonna 2005 yhtiö teki yli 660 miljoonan juanin eli 82,6 miljoonan dollarin nettotuloksen, Reuters kirjoittaa. Liikevaihto kertyi tuolloin 10,3 miljardia juania.

ZTE huomauttaa, että tämän vuoden alkupuoliskolla sen kansainvälisten toimintojen myynti on kasvanut arviolta 35-50 prosenttia vuoden takaisesta.

Yhtiö ei kuitenkaan kykene ennustamaan koko vuoden kehitystä kansainvälisissä toiminnoissa. Tammi-kesäkuussa 2005 yhtiö ylsi 3,15 miljardin juanin myyntiin Kiinan ulkopuolisissa bisneksissä.

Kuluva vuosi tuntuu muutenkin sujuneen ZTE:ltä vuoristoradan malliin. Huhtikuussa yhtiö ilmoitti, että tammi-maaliskuun nettotulos pieneni yli 85 prosenttia kulukirjausten vuoksi.

Tiistaina yhtiön osakkeen kurssi laski lähes neljä prosenttia 24,35 Hongkongin dollariin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.