Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pankki uskoo TeliaSoneraan

Merrill Lynchiltä vihreää valoa Xferan ostolle

6.7.2006 07:12 Investointipankki Merrill Lynch pitää espanjalaista Xferaa TeliaSoneran kannalta lupaavana sijoituskohteena. TeliaSonera aikoo muutaman vuoden aikana mättää miljardi euroa Xferan kehittämiseen.

Merrill Lynchin mielestä Espanja on nykyisin yksi Euroopan kiinnostavimmista mobiilimarkkinoista.

- Uskomme että Espanja on kypsä neljännelle pelurille. Markkinoilla on aliarvioitu sekä TeliaSoneran Pohjoismaista hankkimia kokemuksia että ylipäänsä Espanjan markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia, investointipankin keskiviikkona julkistamassa raportissa sanotaan.

TeliaSonera aikoo avata mobiilipalvelut Espanjassa tänä vuonna.

Kesäkuun puolivälissä yhtiö kasvatti omistustaan Xfera Movilesissa 76,6 prosenttiin aiemmasta 16,6 prosentista. TeliaSonera maksoi osakkeista 617 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 67 miljoonaa euroa.

Merrill Lynchin mukaan Espanjan mobiilimarkkinat ovat kypsymisestään huolimatta pysyneet erittäin kannattavina. Markkinoita hallitsee nykyisin kolme suurta, jotka ovat Telefonica Moviles, Vodafonen espanjalainen yksikkö ja Amena.

Pyreneiden niemimaalla on kuitenkin tilaa vielä neljännelle operaattorille, pankki uskoo.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.