Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Analyytikot pidättävät hengitystään

AMD:n osake pakitti Euroopassa

7.7.2006 11:26 Prosessoriyhtiö AMD:n osakkeen kurssi jatkoi perjantaina Euroopassa Atlantin takaa alkanutta laskuaan. Kurssi avasi Saksassa lähes viiden prosentin alamäkeen, kun AMD oli varoittanut myynnin putoamisesta toisella neljänneksellä. Katseet kääntyvät Intelin ja AMD:n myöhemmin tässä kuussa julkistamiin tuloksiin.

Perjantaina Frankfurtin pörssissä Advanced Micro Devices Inc:n osakkeen kurssi tippui 4,3 prosenttia New Yorkin torstain päätöskurssista. Kauppaa käytiin 22,81 dollarin hinnalla.

Eilen yhtiö arveli, että sen myynti putoaa yhdeksän prosenttia huhti-kesäkuussa verrattuna edeltäneeseen tammi-maaliskuun myyntiin.

Syyksi yhtiö nimesi Intelin aggressiivisen hintakilpailun. Intelin hallinnassa on arviolta 80 prosenttia pc-prosessoreiden markkinoista.

Saksassa Intelin osakkeen kurssi kipusi aamulla viisi senttiä 18,85 dollariin.

Bloombergin mukaan hintakilpailu sirualalla tulee vain koventumaan. Viime viikolla kahden taiwanilaisen piirilevyjen valmistajan, Micro-Star International Co:n ja Gigabyte Technology Co:n, johtajat sanoivat saaneensa tietää Intelin johdolta, että puolijohteiden hinnat alenevat vielä roimasti 23. heinäkuuta alkavalla kampanjalla.

Analyytikot huomauttavatkin, että nyt kaikki kynnelle kykenevät asiakkaat viivyttävät tilauksiaan siinä toivossa, että ne pääsevät hyötymään luvassa olevista hinnanalennuksista.

Synkkyyttä jaossa molemmille

New Yorkissa toimivan Jefferies & Co:n analyytikko John Lau uskoo Intelin ja AMD:n hintakilpailun vain kiristyvän. Lau sanoo, että hintasodan vaikutukset iskevät sekä isompaan Inteliin että AMD:hen yhtä lailla.

AMD kertoo toisen neljänneksen luvuistaan 20. päivänä heinäkuuta. Yhtiö ei torstaina antanut uutta tulosennustetta.

Thomson Financialin analyytikot ennustavat AMD:lle keskimäärin 0,28 dollarin osakekohtaista tulosta 1,31 miljardin dollarin myynnillä.

Intel kertoo oman tuloksensa päivää aiemmin ja yhtiön pelätään näyttävän suurimman tuloksen ja myynnin laskun sitten vuoden 2001 synkkien aikojen.

Osakekohtainen tulosennuste Intelille on 0,14 dollaria ja myyntiennuste 8,3 miljardia dollaria.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.