Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viides kasvun kvartaali

Elektroniikka vetää Singaporen taloutta

10.7.2006 08:18 Singaporen talouskasvu jatkui jo viidettä vuosineljännestä peräjälkeen. Huhti-kesäkuussa bkt kasvoi 1,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Työllisyys nousee ja kasvua vetävät Chartered Semiconductorin kaltaiset elektroniikan valmistajat. Toisaalta kallis energia hirvittää.

Bloombergin haastattelemat ekonomistit pitävät Singaporen talouden rakennetta tyypillisenä Aasian kehittyville markkinatalousmaille. Singaporen kuluvan vuoden bruttokansantuote ylittää hallituksen ennusteet, eräs ekonomisti arvelee.

Vaikka erityisesti elektroniikkateollisuuden tuotanto ja vientiluvut ovat alueella nousussa, varjostaa energian kallistuminen Kaakkois-Aasian talouden näkymiä. Perjantaina raakaöljyn hinta ylsi ennätykselliseen 75 dollariin tynnyriltä, ja tämän arvellaan hidastavan kasvun vauhtia myös tuontienergiasta riippuvaisissa Aasian maissa.

Esimerkiksi Etelä-Korean talouden kasvun ennakoidaan hidastuvan vuoden toisella puoliskolla 4,4 prosenttiin tammi-kesäkuun 5,8 prosentin vauhdista, maan keskuspankki kertoi viime viikolla.

Talouden hyvistä luvuista huolimatta Singaporessakin ollaan huolissaan varsinkin Yhdysvaltain talouden suunnasta ja sikäläisen kasvun jatkumisesta.

Teollisen tuotannon osuus on noin neljännes Singaporen 118 miljardin dollarin bruttokansantuotteesta. Erällä teollisuuden aloilla kuten kemianteollisuudessa tuotannon taso on heilahdellut voimakkaastikin, elektroniikan teollisuus on sen sijaan kasvanut tasaisemmin.

Hyvä esimerkki elektroniikan menestyksestä on singaporelainen siruvalmistaja Chartered Semiconductor Manufacturing Inc, joka toimittaa komponentteja muun muassa Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoleihin. Kesäkuun alussa Chartered vahvisti arvionsa toisen neljänneksen myynnin ja tuloksen kehittymisestä. Yhtiö on hyötynyt päämiehensä hyvästä Xbox -menestyksestä.

Puolijohteiden testauslaitteita valmistava Stats Chippac Ltd. on toinen menestystarina. Yhtiö arvelee myyntinsä kohoavan tänä vuonna 12 prosentin vauhdilla eli selvästi toimialan keskiarvoa nopeammin. Stats Chippac on erikoistunut kalliimpien laitteiden ja testipalveluiden toimittamiseen. Yhtiö on Bloombergin mukaan erityisen vahva telealan sirujen testauksessa.

Elektroniikan osuus on yli kolmannes Singaporen teollisuustuotannon arvosta. Tammi-maaliskuussa maassa luotiin 45 000 uutta työpaikkaa, joista suuri osa syntyi teollisuuden piiriin.

Muiden Kaakkois-Aasian maiden tavoin Singapore on hyötynyt teollisten työpaikkojen valumisesta länsimaista kehittyviin maihin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy

25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.