Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimitusjohtaja uskoo yhtiön koko vuoden kannattavuuden laskevan

Kuparin kova hinta rasitti PKC Groupin tulosta

Kuva: Lehtikuva / Jukka-Pekka Moilanen

14.7.2006 11:21 Elektroniikka- ja tiedonsiirtojärjestelmiä ajoneuvo- ja tietoliikenneteollisuudelle valmistavan PKC Groupin tulos heikentyi, mutta liikevaihto parani huhti-kesäkuussa.

Yhtiön toimitusjohtaja Mika Kari uskoo yhtiön koko vuoden kannattavuuden laskevan hiukan viime vuoden tasosta, mutta säilyvän silti hyvänä.

Konsernin tulos ennen veroja laski toisella neljänneksellä 6,2 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 8,3 miljoonasta eurosta. Laimennettu osakekohtainen tulos heikkeni 0,22 euroon vuotta aiemmasta 0,33 eurosta. Liikevoitto oli noin 6,8 miljoonaa euroa eli 12,5 prosenttia liikevaihdosta.

PKC Groupin mukaan toisen neljänneksen tulosta rasitti raaka-ainekulujen kasvu, mikä johtui kuparin hinnan voimakkaasta noususta. Tulosta painoivat myös alenevat hinnat sekä Pihkovan ja Suzhoun uusien tehtaiden käynnistyskulut.

– Alkuvuoden huomattavin saavutus on pitkään tavoiteltu liiketoiminnan laajentaminen Pohjois-Amerikkaan. Electro Canada -yritysten ostaminen vahvistaa PKC:n asemaa globaalina johdinsarjatoimittajana, Kari toteaa yhtiön osavuosikatsauksessa. Yhtiö kertoi Electro Canada-yritysten ostamisesta eilen.

PKC Groupin liikevaihto kasvoi noin neljä prosenttia 54,8 miljoonaan euroon. Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto parani alkuvuonna 0,3 prosenttia. Sen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 78,0 prosenttia.

PKC Group odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna hieman viime vuodesta myös ilman Electro Canada -yrityskaupan vaikutusta, jonka arvioidaan olevan alle 10 miljoonaa euroa tämän vuoden aikana. Viime vuonna liikevaihtoa kirjattiin noin 199 miljoonaa euroa.

Suhteellisen kannattavuutensa PKC Group odottaa laskevan jonkin verran viime vuodesta, mutta pysyvän yhä hyvänä.

Jutun kirjoitti: Antero Paavonen

Antero Paavonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.