Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tamperelaistukkuri säilyy itsenäisenä

Sveitsiläistukkuri ostaa GNT:n osake-enemmistön

24.7.2006 10:25 Sveitsiläinen it-tukkuri ALSO Group ostaa osake-enemmistön Tampereella pääkonttoriaan pitävästä GNT:stä. Yhdessä yrityksen muodostavat Euroopan neljänneksi suurimman tietotekniikkatukkurin.

Osakekaupan myötä 50,1 prosenttia GNT Holding Oy:n osakkeista siirtyy ALSO Holding AG:n omistukseen noin 37 miljoonan euron kauppahinnalla. Myyjiä ovat GNT:n perustajat ja henkilöstö.

GNT toimii jatkossakin itsenäisenä yhtiönä nykyisellä nimellään. Kauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää, jota odotetaan kuuden viikon kuluessa.

Nyt tehdyn kaupan lisäksi sveitsiläistukkurilla on optio jäljelle jäävien 49,9 prosentin ostamisesta vuoteen 2010 mennessä. Osto-option hinta riippuu GNT:n tuloskehityksestä.

Kauppa on osa sveitsiläisen yhtiön kansainvälistymisstrategiaa. Se arvioi liikevaihtonsa nousevan kaupan myötä 3,2 miljardiin euroon (5,0 mrd. CHF) vuonna 2007, mikä nostaa yhtiön Euroopan neljänneksi suurimmaksi it-tukkuriksi.

Kaupan jälkeen konsernin palveluksessa on 1 500 henkilöä, sillä on 25 000 asiakasta yhdeksässä eri maassa, ja se edustaa yhteensä 250 tuotemerkkiä. Vuonna 1984 perustetun ALSOn suurin omistaja on Schindler Group, yksi maailman johtavista hissien ja liukuportaiden valmistajista.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dellin Linux-multimediatuki vajavainen

25.05.2007 Dellin uudet Linux-koneet eivät tue kaikkia yleisimpiä videoformaatteja. Ei ole myöskään varmaa, toimivatko ne kaikkien tulostimien kanssa.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.