Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tähyää laajentamista

Amazon tähyää online-ostosjätiksi Japanissakin

27.7.2006 09:25 Internet-kauppajätti Amazon harkitsee Japanin-verkkokauppansa rajua laajentamista. Mahdollisella verkko-ostoskeskuksella Amazon haastaisi Japanin verkkokauppapioneeri Rakutenin sekä sen kovan kilpailijan Yahoo Japanin.

Amazon myy tällä hetkellä Japanin-verkkokaupassaan enimmäkseen vain kirjoja, mutta Yhdysvalloissa Amazonin kaupasta saa kaikkea aina ruoasta kenkiin. Yhtiö haluaisi laajentaa Japanin-toimintaansa samaan suuntaan. 

Amazon Japanista kerrottiin uutistoimisto AP:lle, että laajentaminen onkin harkinnassa, mutta myyntiin tuotavista tuotteista ja laajentamisen aikataulusta ei ole vielä päätetty. 

Vuonna 1997 toimintansa aloittanut Rakuten tarjoaa verkkoshoppailua, matkoja, verkkohuutokauppaa sekä finanssipalveluita. 

Amazonin liikevaihto on ollut vahvassa kasvussa: esimerkiksi huhti - kesäkuussa kasvua tuli 22 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna, ja liikevaihto oli 2,1 miljardia dollaria. Liiketulos kuitenkin puolittui 47 miljoonaan dollariin erityisesti teknologia- ja sisältökulujen kasvamisen vuoksi.

Yhtiön kansainvälisen myynnin kasvu oli 27 prosenttia, ja liikevaihdoksi tuli 982 miljoonaa dollaria. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa

25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.