Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtiovarainministeriön nollalinja ei tyydytä hallitusta

Pekkarinen vaatii t&k-rahoituksen kasvattamista

1.8.2006 08:19 Hallitus ei ole kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan tyytyväinen valtiovarainministeriön esitykseen jäädyttää ensi vuodeksi tutkimus- ja teknologiarahoituksen eli t&k-rahan kasvattaminen. Esitys ei vastaa hallituksen omia tuoreita päätöksiä eikä pyrkimyksiä työllisyyskehityksen kohentamiseksi.

Hallitus on asettanut vähimmäistavoitteeksi t&k-varojen viiden prosentin vuosikasvun, kertoi Pekkarinen KTM:n tiedotteen mukaan Savonlinnassa perjantaina.

Pekkarinen korosti, että Suomen on kansainvälisessä kilpailussa menestyäkseen panostettava kasvavasti henkilöstön osaamiseen, teknologiaan ja yrittäjyyteen.

Valtion on Pekkarisen mukaan pidettävä sovitusta t&k-rahoituksesta kiinni myös kyetäkseen olemaan uskottava yhteistyökumppani elinkeinoelämän suuntaan antamiensa lupausten toteuttajana.

Suomi on asettanut EU-puheenjohtajuuskautensa yhdeksi pääteemakseen juuri tutkimuksen, kehittämistyön ja innovaatiot. T&k-rahoituksen kasvun nollalinjalla Suomen teema ei Pekkarisen mukaan olisi uskottava. Hän toivookin, että hallituksen budjettiriihessä VM:n esitys voidaan yksituumaisesti korjata hallituksen aikaisempien päätösten mukaiseksi.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.