Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toiminnan tulos nousi 2,6 miljoonaan euroon

Okmetic arvioi kysynnän jatkuvan hyvänä

9.8.2006 14:08 Piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle valmistavan Okmeticin vuoden alkupuolen liikevaihto nousi vuodentakaisesta 24,3 miljoonasta eurosta 31,8 miljoonaan. Yhtiön jatkuvan toiminnan tulos nousi vuoden takaisesta 2,6 miljoonan tappiosta saman verran plussalle.

Okmeticin mukaan sen piikiekkojen kysyntä on jatkunut vahvana ja sen arvioidaan säilyvän vahvana ainakin vuoden loppuun saakka. Lisäksi yhtiön Pohjois-Amerikan myynti on ollut voimakasta.

Yhtiön pienempikatteisten puolijohdekiekkojen osuus toimituksista kasvoi toisella vuosineljänneksellä heikentäen huhti-kesäkuun tulosta.

Yhtiön liiketoiminnan nettorahavirta nousi vuodentakaisesta 0,1 miljoonasta eurosta 7,4 miljoonaan. Yhtiö arvioi liiketoiminnan vuositason nettorahavirran olevan vahvasti positiivinen.

Piikiekkovalmistajan omavaraisuusaste vahvistui 45,5 prosenttiin. Viime vuonna samaan aikaan omavaraisuusaste oli lähes kaksi viidennestä.

Yhtiö arvioikin vuoden loppupuoliskon tulosten olevan selvästi toista neljännestä parempia ja koko vuoden liikevaihdon kasvavan viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple muurasi Mac-softaa

25.05.2007 Apple on julkaissut tietoturvapäivityksen 2007-005, joka korjaa useita haavoittuvuuksia Mac OS X - ja Mac OS X Server -ohjelmistoissa.

.