Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos moninkertaistui

Proactilla vahva vuosineljännes

17.8.2006 08:21 Yritysten kriittisen tiedon turvaamiseen ja hallintaan erikoistunut ruotsalainen Proact-konserni kasvoi kannattavasti toisella vuosineljänneksellä. Sekä liikevaihto että tulos kohenivat vahvasti. Myös Suomen Proactilla meni hyvin.

Konsernin liikevaihto paisui 11 prosenttia 21,9 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja nousi 704 000 euroon 173 000 eurosta, selviää Proact Datasystem Oy:n tiedotteesta.

Piristymiseen vaikutti myynnin kasvun lisäksi käynnissä oleva, koko konsernin laajuinen kustannuskarsinta.

Suomen Proactin liikevaihto kasvoi liki 12 prosenttia.  

- Olemme vahvalla kasvu-uralla ja liikevaihtomme kehittyy edelleen suotuisasti. Erityisen tyytyväisiä olemme asiakaskantamme selvään laajentumiseen ja siihen, että kokonaisratkaisujen tarve näyttää lisääntyvän merkittävästi, kertoo Suomen Proactin toimitusjohtaja Osmo Laita.

Tavoittelemaansa johtoasemaa tukemaan konserni aikoo rekrytoida 50 myyjää ja konsulttia lisää lähivuosien aikana. Kuluvana vuonna Suomeen on palkattu neljä uutta henkilöä, ja vähintään kaksi henkilöä aiotaan löytää vielä ennen vuoden loppua.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq ja OMX yhdistyvät

25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.