Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Ei yllätys"

WM-datan yrityskauppa ei pelota Tietoenatoria

22.8.2006 11:17 Pohjoismaisen WM-datan päätyminen kansainväliselle LogicaCMG:lle ei yllätä sen kilpailijaa Tietoenatoria. Tietoenatorin toimitusjohtaja Pentti Heikkinen on osannut odottaa yritysjärjestelyjä sen jälkeen, kun WM-data kertoi pari vuotta sitten vetäytyvänsä pohjoismaisille markkinoille.

– WM-datan strategia kertoi siitä, että yhtiö lähtee kansainvälisille markkinoille yhteistyökumppanin kanssa.

LogicaCMG:n Suomeen tuloa toimitusjohtaja Heikkinen on myös osannut odotella. Markkinahuhut ovat kertoneet jo jonkin aikaa, että kansainvälinen tietotekniikkakonserni haluaa laajentua Suomeen.

Heikkinen ei usko, että yritysjärjestely vaikuttaisi suuresti kilpailutilanteeseen ja kiihdyttäisi hintakilpailua.

– Pohjoismaiseen kilpailuun tämä ei niinkään vaikuta. LogicaCMG:llä on päämarkkinat Keski-Euroopassa, esimerkiksi Benelux-maissa.

Heikkinen näkee palvelutalojen laajentumisissa kahdenlaista kehitystä. LogicaCMG:n tapa on laajentua yritysostojen avulla uusille markkina-alueille.

– Tietoenator taas laajenee vertikaalisesti ja tekee yritysostoja omilla toimialueillaan.

Tietoenator kertoi maanantaina yrityskaupasta, jossa se tunkeutuu syvemmälle energiayhtiöiden konesaleja ja ostaa 7,3 miljoonalla eurolla saksalaisen Topas Consultingin. Saksalaiskonsultti on erikoistunut energialaitosten SAP-järjestelmiin.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Nettisarjis Mummo voitti pisteen erolla

25.05.2009 Internet-sarjakuva Mummo otti päävoiton Kemin 28. Sarjakuvakilpailussa viikonloppuna.

.