Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevoitto pieneni rajusti

Aina Groupin liikevaihto pomppasi yritysostoilla

29.8.2006 08:03 Aina Group -konsernin tammi - kesäkuun liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna 55 prosenttia 46,7 miljoonaan euroon. Liikevoitto laski rajusti, ja yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdonkin jäävän selvästi viimevuotisesta.

Liikevaihdon kasvu tuli uusista tytäryhtiöistä Sysco Oy:stä, Hämeenlinnan Jakelupalvelu Oy:stä ja AinaCom Oy:stä, kerrotaan Aina Groupin tiedotteessa. 

Liikevoitto oli 502 000 euroa, kun se oli vuotta aiemmin 2,7 miljoonaa. Tulosta rasittivat erityisesti ensimmäiselle vuosineljännekselle kirjatut AinaComin tervehdyttämistoimien kustannukset, panostukset matkapuhelinliiketoiminnan ja muiden uusien liiketoimintojen kehittämiseen.

Lisäksi liikevoittoa alensivat 639 000 euron suuruiset poistot konserniliikearvosta. Liikevoittoa paransi 1,8 miljoonan euron suuruinen toimitilakiinteistön myyntivoitto, jonka Aina sai Hämeen Puhelin Oy:n kiinteistövaihdon yhteydessä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. 

Yhtiö ennustaa koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan olennaisesti viime vuodesta. Liikevoittoa pienentävät toteutetut tervehdyttämistoimet, yrityskaupoista johtuvat konserniliikearvopoistot, panostukset uusiin liiketoimintoihin sekä luetteloliiketoiminnasta ja tukiasemien vuokrauksesta luopuminen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.