Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kotitehtävät heikoissa kantimissa

Soprano ei kelvannut pörssin NM-listalle

29.8.2006 15:37 Markkinointiviestintäkonserni Soprano ilmoittautuu aikojaksi pörssin NM-listalle. Yhtiö kertoi heinäkuussa hakevansa pörssin NM-listalle, mutta pörssin listauskomitea löysi joitakin puutteita yhtiön dokumentoinnista sekä vapaassa kaupankäynnissä olevien osakkeiden määrästä.

Yhtiön hallitus uskoo, että listauskomitean osoittamat asiat on mahdollista saada kuntoon hakemuksen jättämiseksi NM-listausta varten syyskuun loppuun mennessä, Sopranon tiedotteesta ilmenee.

Pörssin listauskomitea käsitteli kokouksessaan viime viikon perjantaina Sopranon mahdollisuuksia siirtyä ML-listalta NM-listalle.

Listauskomitean mukaan Sopranon palvelu- ja sijoitusliiketoimintojen toimintahistoria ei ollut yhtiön esityksessä riittävän vertailukelpoisella tavalla dokumentoitu, eikä yhtiöllä ole vapaassa kaupankäynnissä vähintään 15 prosenttia yhtiön osakekannasta riittävän vaihdannan ja hinnanmuodostuksen takaamiseksi.

Soprano: Vaihto vilkastunut Sopranon mukaan yhtiön liiketoimintahistoria on mahdollista esittää vertailukelpoisesti kuluneilta vuosilta, vaikka liiketoimintoja on keskitetty emoyhtiöön. Myös yhtiön osakkeiden vaihto on vilkastunut ja kiinnostus yhtiötä kohtaan on kasvanut kevään ja kesän aikana.Yhtiön hallitus katsoo, että sillä on riittävät edellytykset saattaa listauskomitean osoittamat asiat listauskriteereiden mukaisiksi hakemuksen jättämiseksi NM-listausta varten.Yhtiössä täydennetään ja viimeistellään hakemus NM-listalle siirtymisestä listauskomitean seuraavaan kokoukseen, joka pidetään 29. syyskuuta.Vaihto kasvoi, tulos heikkeni

Sopranon liikevaihto lähes kolminkertaistui alkuvuonna viime vuoden vastaavalta ajalta. Tulos heikkeni hieman.

Sopranon tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 22,7 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,3 miljoonasta. Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui pääasiassa sijoitustoiminnan painottumisesta lisääntyneeseen arvopaperikauppaan.

Ensimmäisen vuosipuolikkaan tulos ennen veroja laski 0,13 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 0,19 miljoonasta.

Jutun kirjoitti: Satu Hirvelä

Satu Hirvelä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Metso panostaa 17 miljoonaa euroa toiminnanohjaukseen

25.05.2007 Teknologiakonserni Metso Automation investoi uuteen koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuosien 2009-2010 vaihteessa. Järjestelmän toimittaa Lawson Software.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.