Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Postin tytäryhtiöt

Itella Suomi ja Elma yhdistyvät

Kuva: Postin kuvaaja

4.9.2006 15:35 Suomen Posti -konsernin informaatiologistiikan tytäryritykset Itella Suomi ja Elma Electronic Trading yhdistyvät. Toiminta uuden organisaation mukaisesti aloitettiin syyskuun alussa, mutta juridisesti yritykset sulautuvat vuodenvaihteessa.

Uusi yritys on osa kahdeksassa Pohjois-Euroopan maassa toimivaa Itella-ryhmää. Sen liikevaihto on 115 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin yhdeksänsataa. Yritys on sähköisen viestinvälityksen, verkkolaskutuksen, tulostustoiminnan, dokumenttien hallinnan ja markkinoinnin osaaja.

Yhdistymällä yhtiö pyrkii tarjoamaan entistä saumattomamman kokonaisuuden yritysten laskutukseen ja asiakassuhteiden hoitoon sekä luomaan tehokkuutta yritysten asiakaspalveluprosesseihin.

Kuluttajalle ratkaisut näkyvät esimerkiksi siinä, että kuluttaja voi itse valita, miten ja missä muodossa vastaanottaa laskujaan - paperimuodossa postilaatikkoonsa vai sähköisesti verkkopankkiin tai Netpostiin.

Itella Suomen toimitusjohtaja Vuokko Skyttä toimii myös Elman toimitusjohtajana. Elmaa aiemmin vetänyt Jari Annala siirtyy Suomen Postin Informaatiologistiikan liiketoimintaryhmän kehitysjohtajaksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.