Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtion omistama Kicox yhteistyökumppanina

Technopolis kurottelee Etelä-Koreaan

Tecnopolis toimii muun muassa Vantaalla.

7.9.2006 14:58 Technopolis Oyj ja eteläkorealainen Kicox (Korea Industrial Complex Corporation) ryhtyvät yhdessä kehittämään suomalaisten ja eteläkorealaisten yritysten välistä kaupallista, teknologista ja koulutuksellista yhteistyötä. Osapuolet ovat allekirjoittaneet tätä koskevan kansainvälisen yhteistyösopimuksen.

Technopoliksen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen sanoo, että yhtiö haluaa sopimuksen avulla ennen kaikkea edistää asiakasyritystensä liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia Etelä-Koreassa. Samalla Technopolis pystyy nyt entistä paremmin tukemaan Suomen markkinoista kiinnostuneita eteläkorealaisia yrityksiä.

Keskeinen osuus sopimuksen toteuttamisessa on Technopoliksen konsultointiyksiköllä ja sen yhteydessä toimivalla yritysten kansainvälistymiskeskuksella, International Centerillä, joka on sijoittunut Helsinki-Vantaan Technopolikseen. International Center on osa Vantaan Hitech-ohjelmaa.

Konsultointiyksikön johtajan Martti Launosen mukaan Technopolis ja Kicox ovat alustavasti kartoittaneet yhteistyönsä kohteiksi muun muassa teknologian, kaupan ja investoinnit, tutkimusprojektit, kansainvälisen markkinoinnin ja liiketoiminnan kehityksen, koulutuksen, tiedonvaihdon sekä verkostoitumisen.

Launonen uskoo myös, että Kicox on kiinnostunut Technopoliksen kokemuksesta innovatiivisten toimintaympäristöjen luojana. Etelä-Koreassa on parhaillaan menossa merkittävä siirtymä kohti innovaatio- ja osaamisvetoista taloutta. Samalla Etelä-Koreaan pyritään rakentamaan osaamiseen perustuvien yritysten klustereita, joiden tukena on yrityksiä, koulutusta ja tutkimusta yhdistäviä verkostoja.

Kicox on Etelä-Korean valtion rahoittama yhtiö, jonka perustehtävä on varmistaa jatkuva teollinen kehitys ja näin edistää omalta osaltaan kansantalouden kasvua. Käytännössä Kicox muun muassa tukee tuotantolaitosten perustamista, toimintaa ja johtamista sekä osallistuu niiden toimitilojen rakentamiseen.

Technopolis toimii Oulussa, Vantaalla, Espoossa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Se valmistautuu laajentamaan toimintaansa Venäjälle ja Baltiaan.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.