EU kiinnostui Intelin väitetystä monopolista Saksassa
12.9.2006 07:01 EU:n monopoliviranomaiset kiinnostuivat AMD:n väitteistä, joiden mukaan Intel olisi painostanut suurta elektroniikkakauppiasta hylkäämään AMD:n prosessorit.
AMD valitti saksalaiselle monopoliviranomaiselle Bundeskartellamtille, että Intel oli painostanut MediaMarkt-elektroniikkaketjua olemaan myymättä AMD:n prosessoreita. AMD:n mukaan Intel käyttää täten väärin hallitsevaa markkina-asemaansa.
Komissio kiinnostui AMD:n valituksesta, sillä se itsekin epäilee Intelin harrastaneen vastaavaa käyttäytymistä. Komissio lähti saksalaisten tutkimuksiin mukaan elokuun lopussa.
- Neuvottelimme Bundeskartellamtin kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että on järkevämpää, jos tutkimukset siirretään komissiolle. Komissiohan jo tutkii Intelin taktiikkaa, jolla se yrittää rajoittaa AMD:n markkinaosuutta, komission tiedottaja Jonathan Todd totesi News.comille.
Intelin tiedottaja Chuck Mulloy kertoi yhtiönsä osallistuvan tutkimuksiin. Intel on sitä mieltä, että yhtiön toiminta on "rehellistä ja laillista".
Komissio ratsasi viime vuonna Intelin Euroopan toimistoja samoin kuin Intelin asiakkaiden toimistoja. Vastaavasti Korean ja Japanin viranomaiset ovat olleet kiinnostuneita Intelin markkinointitoimista. Japanin viranomaiset kielsivät Inteliltä käytännön, jonka mukaan yhtiö tarjosi alennuksia, jos ostaja ei käytä AMD:n tuotteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Firefox oikolukee suomeksi
25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.
Kolme vuotta sitten
Äänestyspaikan näkee netissä
25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille 12:35
- Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana 13:14
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













