Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvuennuste neljäksi vuodeksi

Basware ennustaa rahakkaita lähivuosia

Toimitusjohtaja Ilkka Sihvo kertoo Baswaren nousevan kohti kansainvälistä kärkeä.

13.9.2006 08:01 Ohjelmistoyhtiö Basware Oyj on asettanut tavoitteekseen 20 - 40 prosentin vuosittaisen liikevaihdon kasvun vuosiksi 2007 - 2010. Basware tavoittelee kasvua kaikilla markkinoillaan; Pohjoismaissa painopiste on kannattavuudessa.

Toimitusjohtaja Ilkka Sihvon mukaan vuoteen 2010 yhtiön on mahdollista yltää kasvuun käytännöllisesti katsoen kaikilla osa-alueilla. 

- Basware jatkaa kasvuaan kohti kansainvälisesti johtavaa asemaa. Basware on kasvanut nopeasti ja kannattavasti ja tulee myös jatkamaan kannattavaa kasvuaan tulevina neljänä vuotena. Keskipitkällä aikavälillä toiminta tulee olemaan kannattavaa  myös suurilla markkina-alueilla, kertoo Sihvo yhtiön tiedotteessa.

Yhtiö aikoo keskittää aikaisempaa enemmän resursseja strategisiin markkinoihinsa Yhdysvalloissa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa, joilla yhtiön kasvu on nopeaa. Näillä alueilla yhtiön tavoitteena on hankkia useita uusia jälleenmyyjiä, jolloin painopiste siirtyy suorasta jakelukanavasta epäsuoraan jakeluun.

Suunnitelmissa on myös laajentuminen valikoiduille uusille markkinoille. Etelä- ja Itä-Eurooppaan Basware aikoo mennä tänä vuonna, Venäjälle ja Tyynenmeren alueelle ensi vuodesta lähtien. Näillä alueilla pääpaino on epäsuoralla myyntikanavalla.

Yritysostoja kiikaroidaan

Baswaressa uskotaan, että vuosikymmenen lopulla yhtiön maailmanlaajuinen jakeluverkosto vahvistuu edelleen useiden kansainvälisten yhteistyösopimuksien ja jakelukanavan kehittämisen avulla. Vuoteen 2010 mennessä jälleenmyyjien määrä tulee kasvamaan merkittävästi, yhtiö ennustaa. 

Baswaren ostolaskujen käsittelyjärjestelmä Basware Invoice Processing pysyy yhtiön päätuotteena suuressa osassa markkinoista sekä myös jälleenmyynnissä. Kansainväliseen ja jälleenmyyjien jakeluun tuodaan myös useita uusia tuotteita. 

Basware aikoo myös vastaisuudessa täydentää orgaanista kasvuaan yritysostoilla ja jatkaa yritysostokohteiden kartoittamista. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.