Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekesille lisää 20 miljoonaa

KTM: lisää rahaa teknologialle ja innovaatioille

13.9.2006 09:04 Kauppa- ja teollisuusministeriö esittää teknologia- ja innovaatiopolitiikan rahoitukselle ensi vuodeksi kasvua. Teknologian kehittämiskeskuksen eli Tekesin valtuuksia lisätään yli 20 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden tasoon nähden.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen eli VTT:n määrärahat kasvavat viisi prosenttia eli lähes neljä miljoonaa euroa. Lisäykset pohjautuvat hallitusohjelman linjauksiin, Lissabonin strategian kansalliseen toimenpideohjelmaan ja EU:n puheenjohtajakaudelle asetettuihin painopisteisiin, kerrotaan KTM:n tiedotteessa. 

Ministeriö laajentaa innovaatiopolitiikan näkökulmaa kattamaan myös kuluttajat, asiakkaat ja markkinat. Aiempaa kysyntävetoisemmalla innovaatiopolitiikalla pyritään vauhdittamaan Suomen ja EU:n talouden ja hyvinvoinnin kasvua ja Lissabonin uudistetun strategian toteuttamista.

Yrityspolitiikalla puolestaan pyritään vahvistamaan yritysten kilpailukykyä ja parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä kohdistamalla rahoitusta markkinapuutealueille. Yrityspolitiikan painopisteitä ovat aloittavat ja kasvuhakuiset yritykset sekä yritysten osaamisen, verkottumisen ja uuden tekniikan käyttöönoton edistäminen.

Kokonaan kansallisen yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tuen myöntämisvaltuus kasvaa kymmenen miljoonaa euroa. Valtuuden käyttö on suurelta osin tarkoitus kohdentaa valtioneuvostotason päätöksillä rakenteellisiin vaikeuksiin joutuville alueille.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.