Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liitto vaatii keveämpää sääntelyä

Finnet pelkää komission ohjausvoimaa

21.9.2006 14:51 Euroopan unionissa ollaan muutaman vuoden tauon jälkeen avaamassa viestintädirektiivejä. Pyrkimyksenä on byrokratian vähentäminen, mutta totuus saattaa olla aivan toinen, Finnet-liiton toimitusjohtaja Seppo Toivonen miettii.

- Voi olla, että komission ohjausvoimaa ollaan kasvattamassa, Toivonen sanoo. Koko Finnet-ryhmä on hänen mukaansa huolissaan päätöksenteon mahdollisesta siirtymisestä Brysseliin.

Viestintämarkkinoiden päätöksentekoa ei Toivosen mielestä saa siirtää Brysseliin. - Jos näin käy, niin pienen Suomen ääni ei enää kuulu. Suomen viestintäpolitiikan tulee edistää ensisijaisesti suomalaisten käyttäjien, viestintäyritysten ja koko suomalaisen yhteiskunnan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä.

Laki suosimaan investointeja

Suomessa on laadittu tulevaisuuskatsaus uudesta arjen tietoyhteiskunnasta. Katsauksessa on yhtenä vaihtoehtona väläytetty viestintäverkkojen rakentamista julkisin varoin.

- Suomen ei tule lähteä rakentamaan uusia verkkoja julkisin varoin. Maamme kannalta on edullisinta rakentaa verkkoja kaupallisin ehdoin, Toivonen uskoo. Jos tukimuotoja tarvitaan, niin niiden tulee Toivosen mielestä olla kilpailua vääristämättömiä.

- Jos verkkoinfrastruktuuri ei ole kilpailun piirissä, se johtaa yhden toteutustavan valintaan ja tehottomuuteen. Verkko ei kehity tehokkaasti muun teknologian mukana, eivätkä asiakkaan tarpeet ohjaa kehitystä riittävästi. Lisäksi verkon rakentamisen kustannukset olisivat valtiolle mittavat.

- Nyt ei sitä paitsi puhuta kertaluonteisista kustannuksista, sillä perusinvestointien lisäksi on varattava rahaa myös yhteyksien valvontaan ja ylläpitoon sekä korvaus- ja lisäinvestointeihin. En toivo, että näistä rahoista päätetään vuosittaisissa budjettineuvotteluissa yhdessä esimerkiksi tie- ja rataverkon hankkeiden kanssa, Toivonen sanoi liiton mukaan.

Verkkoinvestointeja saadaan Toivosen näkemyksen mukaan lisää, kun kansallista lainsäädäntöä sopeutetaan yhteiskunnan ja markkinoiden muutoksiin investointeja suosivalla tavalla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.