Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nettipalvelu uudistui

Taloussanomat jalostaa verkkouutisia lehteen

2.10.2006 16:55 Taloussanomat.fi on uudistunut. Lehti kertoo panostavansa verkkoon vahvasti julkaisemalla palvelussaan päivittäin useita kymmeniä uutisia talouden alalta. Taloussanomat.fi lupaa tiedotteen mukaan "olla nopeampi, runsaampi ja viihdyttävämpi kuin muut talousmediat".

Samalla uudistuva lehti koostetaan jatkossa jalostamalla verkkouutisia. Jokaisessa lehdessä on materiaalia, jota ei näy verkossa. Lehdessä ja verkkosivuilla tullaan kiinnittämään huomiota visuaalisuuteen, uutisten myyvään esillepanoon, viihdyttävyyteen sekä interaktiivisuuteen.

Taloussanomien toimitusjohtaja ja vastaava päätoimittaja Juhani Pekkala kuvaa verkosta lehteen -toimintamallia historialliseksi uudistukseksi Suomen lehdistössä.

- Taloustiedon markkinoilla on tapahtumassa nopea muutos. Tietoa haetaan yhä enemmän sähköisistä palveluista. Painettu lehti pysyy vahvana, mutta sen rinnalla vahvistuvat verkkopalvelut, Pekkala aprikoi.

Taloussanomien verkkokävijöistä 60 prosenttia ei lue lehteä ja osuus kasvaa koko ajan. Verkkokävijöiden määrää halutaan kasvattaa nopeasti moninkertaiseksi nykyisestä. Uudenlaiseen asiakaskäyttäytymiseen vastaaminen ei kuitenkaan tarkoita lehden sisällön heikentämistä, lehti korostaa samaan hengenvetoon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.