Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuryritykset optimismin vetureita

Tankan-saldo nosti Tokion pörssiä

2.10.2006 13:59 Tokion pörssin Nikkei-indeksi nousi 0,73 prosenttia kaupankäynnin päättyessä maanantaiaamuna. Nousua veti Japanin keskuspankin Tankan -raportti, jonka mukaan japanilaisyritykset suhtautuivat syyskuussa tulevaisuuteen luottavaisemmin kuin kolme kuukautta aiemmin.


Syyskuussa Tankan -raportin saldoluku oli 21 pistettä plussalla eli täsmälleen samalla tasolla kuin markkinat olivat arvioineet.

Tankan -raportin saldoluku lasketaan vähentämällä negatiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvien yhtiöiden prosenttiluku luottavaisten yhtiöiden prosentista. Plussalla oleva pisteluku kertoo siitä, että optimistien määrä on suurempi kuin pessimistien.

Varsinkin suurten yritysten osakekurssit saivat vauhtia, koska suurten teollisuusyritysten usko tulevaan oli odotettua vahvempaa. Suurten yhtiöiden oma DI-luottamusindeksi oli syyskuussa 24 pistettä plussalla. Edellisen kerran luottamus oli samalla tasolla eli plus 26 pisteessä vuoden 2004 syyskuussa, keskuspankki BOJ:n edustajat muistuttavat.

- Ekonomistit pitävät selviönä sitä, että Japanin talouden elpyminen riippuu nimen omaan suurten yritysten menestyksestä. Toisaalta yhtiöt odottavat keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan vuodenvaihteen jälkeen, eräs ekonomisti kertoi Reutersille.

Tämän ajatusmallin mukaan sijoittajat ostavat juuri nyt mielellään suurten yhtiöiden osakkeita. Sitä paitsi jenin kurssi on pudonnut alhaisimmalle tasolleen kahteen viikkoon. Halpa jeni avittaa suurten teollisuusyhtiöiden vientiponnistuksia. Dollarilla sai aamulla 118,05 jeniä.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kriittinen FBI-verkko on reikäjuusto

25.05.2007 Kriittinen FBI:n viestintäverkko, joka sisältää arkaluontoista lainvalvonta- ja tutkimusaineistoa, on täynnä tietoturva-aukkoja ja siten altis hyökkäyksille sekä sisältä että ulkoa.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.