Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
It-päälliköt eri linjoilla Euroopassa

Yritysjohto odottaa tietotekniikan roolin muuttuvan

Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

9.10.2006 16:30 Selvä enemmistö yritysten it- ja liiketoimintajohdosta uskoo seuraavan kolmen vuoden aikana tietotekniikan pääasiallisen roolin muuttuvan kustannustehokkuuden tavoittelusta kohti liikevaihdon kasvattamista.

Erityisesti toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet uskovat vahvimmin it:n uuteen rooliin. Yritysten tietohallintojohtajat ovat hieman hitaampia omaksumaan uuden ajattelutavan.

Economist Intelligence Unitin (EIU) tekemässä tutkimuksessa syvennytään yritysten ylimmän johdon näkemyksiin it:n roolista tulevaisuudessa. SAPin, Ciscon ja Capgeminin teettämään tutkimukseen osallistui 288 yritysjohtajaa eri puolilta maailmaa.

Lisäksi tutkimuksessa haastateltiin syvähaastattelumenetelmällä useita tietohallintojohtajia ja senioritason it-päälliköitä samoista yrityksistä.

Vanhat paineet säilyvät

- Tietohallinnon paineet yritysten kustannustehokkuuden parantamisessa eivät häviä mihinkään. Kovassa globaalissa liiketoimintaympäristössä johto etsii yritykselle kilpailuetua yhä enemmän teknologian tehokkaammasta käytöstä, katsoo EIU:n kustannusjohtaja Robin Brew.

Tietohallinnon on pystyttävä vastaamaan näihin paineisiin, mutta pystyttävä samaan aikaan myös käsittelemään useita muita haasteita.

Haastatelluista toimitusjohtajista ja hallituksen jäsenistä 83 prosenttia näkee it:n tärkeimmäksi tehtäväksi tuottaa uutta liikevaihtoa seuraavan kolmen vuoden aikana. Vastaava luku it-päälliköillä on 62 prosenttia.

Tutkimuksessa näiden kahden kohderyhmän mielipiteiden ero on erityisen leveä Aasiassa ja Euroopassa, joissa it-päälliköillä on edelleen vahva käsitys it:n roolista lähinnä kustannusten vähentäjänä.

Kuinka käy it-osaston?


Uusien teknologioiden hankkiminen oli haastatteluun osallistuneiden listan kärjessä. Toimitusjohtajat toivovat parantavansa it:n ja liiketoiminnan saumatonta yhteistoimintaa. Organisaatioon liittyvät mittarit ovat myös tärkeitä. Esimerkiksi kaikki johtajat korostivat it- ja liiketoimintajohtajien jaettua vastuuta yhteisissä projekteissa.

It-toimintojen hajauttaminen liiketoimintaryhmiin on erittäin todennäköistä, tutkimus kertoo. Tarkoittaako tämä lopun alkua perinteiselle it-osastolle? Haastatteluun osallistuneet johtajat eivät usko siirtymiseen seuraavan viiden vuoden aikana. Kuitenkin 41 prosenttia haastatelluista toimitusjohtajista ja hallituksen jäsenistä ennustaa yksittäisten it-osastojen häviävän.

Useat yritykset ovat valmiita harkitsemaan radikaaleja ratkaisuja toiminnassaan tuodakseen liiketoiminnan ja it:n tiukemmin yhteen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.