Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahvoja tuloksia odotetaan

Intian ohjelmistoyhtiöt etenevät lännessä

Mumbai on Intian talouselämän keskus ja myös vahva it-kaupunki.
Kuva: Timo Poropudas

10.10.2006 16:34 Intialaisten ohjelmistoyhtiöiden vahva nelivaljakko - Tata, Infosys, Wipro ja Satyam - on suurin piirtein tuplannut osuutensa ohjelmistojen palvelumarkkinasta sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Toisaalta länsiyhtiöiden kuten IBM:n ja Accenturen työntyminen Intiaan on nostanut sikäläisiä palkkoja. Silti intialaisyhtiöiden kasvu jatkuu vankkana.

Intialaiset ohjelmistoyhtiöt raportoivat heinä-syyskuun tuloksistaan näinä päivinä perä-perää, ja Bloombergin haastattelemat analyytikot povaavat yhtiöille ilmiömäisiä kasvulukuja vuoden takaisesta.

Esimerkiksi keskiviikkona raportoivan Infosys Technologies Ltd:n odotetaan parantaneen nettotulostaan peräti 41 prosenttia vuoden takaisesta. Analyytikot ennustavat, että Intian ohjelmistoalan kakkonen nosti tuloksensa keskimäärin 8,55 miljardiin rupiaan eli 188 miljoonaan dollariin.

Infosys on saanut lisää vauhtia muun muassa eurooppalaisten ja amerikkalaisten finanssi- ja vakuutusalan yhtiöiden asiakkuuksista. Hollantilaispankki ABN Amro ja amerikkalainen vakuutusyhtiö Wachovia Corp. ovat Infosysin tärkeitä uusia asiakkaita. Näiden myötä Infosysin asiakaskohtainen keskiarvolaskutus on kohonnut 4,0 miljoonasta dollarista 4,7 miljoonaan dollariin.

Markkinajohtaja Tata Consultancy Services Ltd:ltä analyytikot odottavat 39 prosentin tulosparannusta. Tata raportoi ensi viikolla. Myös Tata on saanut hollantilaiselta ABN Amrolta erittäin mehevän palvelusopimuksen.

Analyytikot povaavat Tatan nettotuloksen nousseen 9,34 miljardiin rupiaan vuoden takaisesta 6,73 miljardista rupiasta. Myynnin odotetaan kasvaneen 54 prosenttia lähes 45 miljardiin rupiaan.

Tatan merkittävimpiin uusiin asiakkaisiin kuuluu muiden muassa brittiläinen finanssialan yhtiö Pearl Group Ltd.

Heikommalle eivät ole jääneet myöskään Wipro Ltd. ja Satyam Computer Services Ltd. Viime helmikuussa nämä yhtiöt saivat osan autonvalmistaja General Motorsin tekemästä, 15 miljardin dollarin arvoisesta it-palvelusopimuksesta. Myöhemmin Satyam teki samantapaisen sopimuksen myös Nissanin kanssa.

Intialaiset haukkaavat lännen palvelumarkkinoita

Viime vuoden joulukuusta viime kesäkuuhun intialaiset ohjelmistoyhtiöt ovatkin yli kaksinkertaistaneet osuutensa Yhdysvaltain suuryhtiöiden it-palvelumarkkinoista. Joulukuussa osuus oli kuusi prosenttia, kesäkuussa jo 13 prosenttia, tutkimusyhtiö Enam Research arvioi.

Kehitys on kulkenut samaan suuntaan myös läntisen Euroopan tietokonealan palvelumarkkinoilla. Euroopassa intialaisten osuus kohosi kuudesta prosentista kymmeneen prosenttiin puolen vuoden kuluessa.

Samaan aikaan suurten amerikkalaisten tietokonepalveluiden yritysten yhteenlaskettu markkinaosuus on pudonnut jyrkästi.

Kuuden suurimman amerikkalaisyhtiön yhteinen osuus maailmanmarkkinoista oli vuoden alkupuoliskolla 54 prosenttia, kun se vielä vuonna 2003 oli 71 prosenttia, teksasilainen konsulttiyhtiö Technology Partner International arvioi.

Väki loikkaa parempien palkkojen perään

Intialainen korkeasti koulutettu mutta halpa työvoima on vetänyt International Business Machines Corp:n ja Accenture Ltd:n kaltaisia länsimaisia tietokonealan palvelu- ja konsulttiyhtiöitä sijoittumaan Intiaan.

Länsiyhtiöiden maihinnousu on nostanut palkkoja myös Intiassa, vaikka vielä tällä hetkellä intialainen ohjelmoija hankkii vain kuudesosan siitä, mitä amerikkalainen tienaa.

Pidemmällä sihdillä nousevien palkkakustannusten uskotaan heijastuvan myös Intian kotimaisten yhtiöiden tuloksiin. Esimerkiksi Satyam joutui heinäkuun alussa korottamaan palkkojaan peräti 19 prosentilla, koska työntekijät loikkasivat sankoin joukoin kilpailijoiden leiriin.

Tämä ei voi olla heijastumatta voittomarginaaleihin, Bloomberg kirjoittaa.

Toistaiseksi tästä ei kuitenkaan ole huolta. Analyytikot ennustavat esimerkiksi Wiprolle 39 prosentin tulosnousua ja 6,53 miljardin rupian tulosta heinä-syyskuulle. Satyamin ennuste on 29 prosentin tulosnousu ja kolmen miljardin rupian nettotulos.

Bangalorelainen Wipro raportoi 18. lokakuuta ja Hyderabadissa toimiva Satyam 20. lokakuuta.

Liikevaihto per henkilö on vaatimaton

Intialaisten ohjelmistotehtaiden kilpailu länsimaisia alan jättifirmoja vastaan näyttää kuitenkin törmäävän kasvun rajoihin.

Intialainen Shrikan tarkasteli tätä problematiikkaa blogissaan huhtikuussa. Infosys Bubble -artikelissä hän viittasi siihen, että Infosys tuotti liikevaihtoa vain noin 40 000 dollaria työntekijää kohti. Samaan aikaan IBM, jolla on noin 50 000 työntekijää Intiassa, keräsi viisi kertaa enemmän liikevaihtoa työntekijää kohti.


Suurilla yrityksillä suuret odotukset
Intian suurimmat ohjelmistotalot
Yritys Työntekijöitä
Tata Consultancy Services 71000
Infosys 58000
Wipro 55000
Satyam 30000

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä, Timo Poropudas

Markku Pervilä, Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.