Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rikkoi Broadcomin patentteja

Qualcomm välttyi tuontikiellolta

Qualcommin pääkonttori San Diegossa

11.10.2006 15:44 Qualcommin osake kallistui 4,5 prosenttia tiistaina kun hallintotuomari ei määrännyt yhtiön siruja käyttäviä matkapuhelimia tuontikieltoon vaikka päättikin yhtiön rikkoneen Broadcomin patentteja. Broadcomin osake sen sijaan laki kolme prosenttia.

Broadcom on pyytänyt Yhdysvaltain kansainvälistä kauppakomissiota kieltämään maahantuonnin sellaisilta puhelimilta, jotka käyttävät tiettyjä Qualcommin siruja. Nyt kauppakomission hallintotuomari kieltäytyi täyttämästä yhtiön pyyntöä. Reutersin raportin mukaan koko komissio voi tehdä asiassa erilaisen päätöksen, mutta päätöstä ei odoteta ennen ensi vuoden helmikuuta.

Broadcomin ja Qualcommin välillä on meneillään useita patenttikiistoja. Hallintotuomarin päätöksen mukaan Qualcomm oli rikkonut vain kännykkäsiruja koskevia patentteja.

Qualcommin osakkeen arvosta on sulanut noin kolmannes toukokuun jälkeen. Yhtiö on patenttiriidoissa useiden yhtiöiden kanssa. Niistä suurin on Nokia, jonka lisenssisopimus Qualcommin kanssa päättyy ensi vuonna.

Broadcomilla on yhteensä 18 kannetta Qualcommia vastaan. Nokialla ja Qualcommilla on meneillään useita kanteita ja vastakanteita.

Nokia ja Broadcom ovat mukana kuuden yrityksen ryppäässä, joka on valittanut EU:n komissiolle Qualcommin kilpailua rajoittavista toimista.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.