Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulosvuoto vaurastutti

Sähköposti toi Svanbergille 20 miljoonaa kruunua

Sony Ericsson kertoo luovansa itselleen värikkään imagon.

13.10.2006 11:40 Ennen aikojaan lähetetty sähköpostiviesti rikastutti verkkolaiteyhtiö Ericssonin pääjohtajaa Carl-Henric Svanbergiä 20 miljoonalla Ruotsin kruunulla. Vaurastuminen johtui siitä, että Sony Ericssonin tulos vuosi julki päivää liian aikaisin keskiviikkona ja nosti Ericssonin kurssia.

Ericssonille kuuluu puolet japanilais-ruotsalaisen matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin loistavasta tuloksesta. Pääjohtaja Carl-Henric Svanberg puolestaan omistaa reippaasti eli 15,6 miljoonaa kappaletta Ericssonin osaketta.

Svanberg hankki suurimman osan omistuksistaan tullessaan Ericssonin johtoon Assa-Abloylta vuonna 2003. Tuolloin yhtiön kurssi rypi alamaissa, mutta nykyään Svanbergin siivun arvoksi lasketaan jopa 330 miljoonaa kruunua.

Viiden prosentin hyppy

Ruotsalaislähteiden mukaan Ericssonin osakekurssi kimposi edelleen viisi prosenttia sen jälkeen kun Sony Ericssonin tulostiedot pääsivät julkisuuteen ennen aikojaan keskiviikkona.

Samassa rytäkässä myös Svanbergin Ericsson -potin arvo kohosi 20 miljoonalla kruunulla, Dagens Industri kertoo.

Ruotsin Lapista kotoisin olevaa ja muun muassa avomeripurjehdusta harrastavaa Svanbergiä pidetäänkin yhtenä Ruotsin osakemarkkinoiden kultasormena, joka tuntuu vaurastuvan kävipä osakemarkkinoilla miten tahansa.

Vuoto johtui siitä, että eräs Sony Ericssonin työntekijä painoi - yhtiön mukaan erehdyksessä - sähköpostin lähetysnappia liian aikaisin, jolloin tulostiedot lähtivät saman tien Dow Jonesin tietoon.

Toimitusjohtaja Miles Flint joutui häthätää kyhäämään tiedotustilaisuuden vielä keskiviikkoillaksi, jotta muutkin markkinatoimijat saisivat samat tiedot kuin DJ.

Sony Ericsson tähtää numero kolmoseksi

Samaan aikaan toisaalla, Sony Ericsson aikoo jatkaa kasvuaan markkinoita nopeammin. Kännyköidensä ohella yhtiö aikoo tavoitella maailmanlaajuista tunnettuutta brändilleen varsinkin pallon muotoisen logonsa kautta.

Varatoimitusjohtaja Jan Wäreby hehkuttaa Dagens Nyheterille, että yhtiö aikoo markkinoida logoaan niin voimakkaasti, että merkki tunnetaan lopulta yhtä hyvin kuin jalkinevalmistaja Niken yksinkertainen, siipimäinen logo.

- Tavoitteemme on kasvaa matkapuhelinten kokonaismarkkinaa vauhdikkaammin. Ohitimme jakson aikana eli kolmannella neljänneksellä eteläkorealaisen LG:n ja nyt tähtäämme kolmen suuren joukkoon, Jan Wäreby selvittää DN:lle.

Keskiviikkona yhtiö laskeskeli vallanneensa kahdeksan prosenttia matkapuhelinten maailmanmarkkinoista. Tällä heltiää neljäs sija Nokian, Motorolan ja Samsungin perässä.

Pallologolle lisää tunnettuutta

Wäreby myöntää, että tavoitteen saavuttaminen edellyttää rankkoja investointeja tuotantoon ja markkinointiin. Viimeinen rivi eli kannattavuus pysyy yhtiön ykköstavoitteena. Tästä huolimatta markkinoinnin satsauksia lisätään, ja juuri tässä astuu kehiin Sony Ericssonin vihreän logon tunnettuuden edistäminen.

- Luvassa on laajoja kampanjoita eri maissa. Markkinointimme rakennetaan logomme ympärille, Wäreby kuvailee.

Sony Ericsson on jo toiminut näyttävästi muun muassa ammattilaistenniksen ATP-kiertueen pääsponsorina.

Nokian tavoin Sony Ericsson tähyää Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehittyville markkinoille. Wärebyn mukaan esimerkiksi yhtiön Walkman -kännykät ovat vallanneet osuuksia Etelä-Amerikan maissa.

Pohjois-Amerikassa vaikeimmat markkinat

Noustakseen todella suureksi, pitää Sony Ericssonin menestyä myös Pohjois-Amerikassa. Siellä vastaan tulee pelottava kilpailija eli Motorola. Sony Ericssonin ongelmana on lisäksi se, että yhtiön gsm-teknologia soveltuu heikosti Yhdysvaltain ja Kanadan käyttämään toisenlaiseen teknologiaan, Dagens Nyheter kirjoittaa.

- Markkinaosuutemme on Yhdysvalloissa pysynyt ennallaan. Ongelmana on se, että puolet markkinoista käyttää erilaista standardia kuin meillä on tarjota. Markkina-alue on kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja päästäksemme kolmen suuren joukkoon meidän pitää menestyä myös Pohjois-Amerikassa, Jan Wäreby puntaroi.

Sony Ericssonin perustamisesta tuli kesällä kuluneeksi viisi vuotta. Wäreby myöntää, että yhtiöllä oli alussa vaikeuksia sovittaa japanilainen ja ruotsalainen yrityskulttuuri toisiinsa.

- Toisaalta on ollut mielenkiintoista luoda yksi yhteinen strategia ja todeta sen toimivan hyvin. Uskoimme jo alussa, että Sonyn ja Ericssonin tavaramerkit käyvät hyvin yksiin ja täydentävät toisiaan, Wäreby kuvaa Lontoossa päämajaansa pitävän yrityksen kuulumisia.

Keskiviikkona toimitusjohtaja Miles Flint kohortteineen ilmoitti yhtiön kasvaneen voimakkaasti Euroopan markkinoilla.

- On jännittävää nähdä ensi torstaina, onko kilpailun kiristyminen läntisessä Euroopassa ollut pois esimerkiksi Nokialta tällä markkinalla vai onko kasvua riittänyt kaikille kännykkäyhtiöille, suomalainen analyytikko totesi Digitodaylle.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.