Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi teknologiaohjelma valmisteilla

Ekotehokkaat kylät Tekesin mielessä

Kuva: Annika Lohi / Taloussanomat

19.10.2006 12:30 Nyt jo kehitetyistä ekologisista tuotteista, materiaaleista ja järjestelmistä pitäisi pystyä kokoamaan kiinteistö- ja yhdyskuntatasolle ekologisia kokonaisratkaisuja, Tekes katsoo. Tekes selvittää seuraavan puolen vuoden aikana, kannattaako yrityksiä puskea kehittämään tähän yhteisiä toimintatapoja Tekesin teknologiaohjelman avulla.

- Millainen olisi ekotehokas yhdyskunta? Miten sen voi toteuttaa kilpailukykyisesti, kysyy teknologiapäällikkö Jarmo J. Heinonen. Hän vetää yhdessä teknologia-asiantuntija Virpi Mikkosen kanssa ekotehokkaan yhdyskunnan teknologiaohjelman valmistelua Tekesissä.

- Palikoita ekologiseen rakentamiseen meillä jo on kehitetty, demojakin on. Nyt pitäisi legoista pystyä rakentamaan kilpailukykyisesti ekotehokkaita kyliä, Heinonen kiteyttää.

Heinonen tarkoittaa yhteisiä systemaattisia toimintatapoja, joilla korkean elintason yhdyskunnan suunnittelu, toteutus ja ylläpito maankäytöstä asukaspalveluihin saakka samoin kuin eri toimialat energiasta jäte- ja vesihuoltoon voitaisiin saada toimimaan yhdessä ekologisesti järkevästi.

Tekes visioi Suomelle uutta vientiveturia

Sekä energian että materiaalien niukkuus on vallitseva megatrendi, Tekes huomioi. Myös ihmisten arvot sekä lainsäädäntö tulevat vaatimaan nykyistä ekologisempia ratkaisuja. Suomalainen perusteollisuus ja rakentaminen joutuvat väistämättä kohtaamaan vihertymisen vaatimukset.

Toisaalta maailma on täynnä liiketoimintamahdollisuuksia niille teknisille ratkaisuille, joilla ekologisesti tehokas kiinteistö tai yhdyskunta suunnitellaan ja toteutetaan sekä millä palveluilla sitä ekotehokkaasti operoidaan.

Esimerkiksi Kiina ja Venäjä kaipaavat kiihkeästi nykyistä ekotehokkaampia kiinteistö- ja yhdyskuntajärjestelmiä. Tekesin mukaan ekotehokkaista kokonaisratkaisuista voisi tulla suomalaisen rakennus- ja kiinteistöalan kilpailukyvyn kulmakivi ja viennin veturi.

Teknologiaohjelmaa valmistellaan haastattelemalla loka-marraskuussa alan avaintoimijoita. Mahdollisen teknologiaohjelman sisältöä määritellään myös kansainvälisillä selvityksillä ja workshopeilla. Tekes päättää ohjelman käynnistymisestä ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dellin Linux-multimediatuki vajavainen

25.05.2007 Dellin uudet Linux-koneet eivät tue kaikkia yleisimpiä videoformaatteja. Ei ole myöskään varmaa, toimivatko ne kaikkien tulostimien kanssa.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.