Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pohjois-Amerikka juuttui murheenkryyniksi

Kiina ja Aasian alue innostuivat Nokian kännyköistä

Aasian alueella Nokia matkapuhelimilla on kysyntää.
Kuva: Matti Remes

19.10.2006 14:06 Nokia menestyi loistavasti matkapuhelinten myynnissä kolmannella neljänneksellä. Omien laskujensa mukaan se kavatti markkinaosuuttaan kaksi prosenttiyksikköä edellisneljänneksestä ja kolme edellisvuoden heinä-syyskuusta.

Matkapuhelinten menekki ei kuitenkaan ollut tasaista ympäri maailmaa. Pohjois-Amerikka on muuttumassa yhä enemmän Motorolan reviiriksi. Nokia pystyi toimittamaan siellä vain saman verran puhelimia kuin vuotta aikaisemmin. Selvä tappio markkinaosuuskilpailussa.

Euroopassa, jossa Sony Ericsson ja Samsung ovat ilmoittaneet menestyksestä, Nokian markkinakakun siivu kapeni,. Sen kappalemääräiset toimitukset lisääntyivät vuodessa vain 11,2 prosenttia. Siitä huolimatta Eurooppa säilyi Nokian suurimpana markkinana melkein 25 miljoonan puhelimen myynnillä.

Aasian-Tyynenmeren toimitukset kasvoivat 65,9 prosenttia 20,9 miljoonaan puhelimeen. Lähes yhtä voimakasta oli myynnin kasvu Kiinaan. Sinne toimitettiin 13,8 miljoonaa kännykkää.

Myös Latinalaisen-Amerikan ja Lähi-idän-Afrikan toimitusmäärät nousivat yli 30 prosenttia.

Pohjois-Amerikan ja Euroopan heikot suoritukset kuitenkin jarruttivat kännykkäkauppaa niin, että globaalisti se oli vain 33 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Aasia veti Nokian matkapuhelintoimituksia
Milj. kpl Q3 2006 Q3 2005 Muutos (%) Q2 2006 Muutos Q2:sta (%)
Eurooppa 24.8 22.3 11.2 21.1 17.5
Lähi-itä ja Afrikka 13.3 9.9 34.3 12.5 6.4
Kiina 13.8 8.5 62.4 11.7 17.9
Aasia-Tyynimeri 20.9 12.6 65.9 18.8 11.2
Pohjois-Amerikka 5.8 5.8 0 5.2 11.5
Latinalainen Amerikka 9.9 7.5 32 9.1 8.8
Yhteensä 88.5 66.6 33 78.4 12.9
Lähde: Nokia

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.