Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tietoliikenne

Halpamallit kaventavat Nokian katteita

Toimitusjohtaja Kallasvuo näkee myyntihinnan laskun johtuneen kovasta kilpailusta.
Kuva: Hannu Jukola/Lehtikuva

20.10.2006 09:30 Nokian matkapuhelimien myynti kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä kolmanneksen vuoden takaisesta. Kiivainta kasvu oli Kiinassa, Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Latinalaisessa Amerikassa.

Nokian kasvu tukeutuu yhä vahvemmin kehittyviin markkinoihin. Kehittyville markkinoille matkapuhelinjätti myy pääasiassa matalakatteisia halpapuhelimia, mikä painaa jo kannattavuutta.

Nokia oli pettymys markkinoille. Vaikka yhtiön tulos ja liikevaihto ylsivät markkina-analyytikkojen odotuksiin, erityisesti peruspuhelimia valmistavan Mobile Phonesin kannattavuuden ja keskimääräisen myyntihinnan lasku säikyttivät sijoittajia. Edes markkinaosuuden nousu 36 prosenttiin ei auttanut. Nokian kurssi laski lähes neljä prosenttia 15,36 euroon.

Heinä-syyskuussa Nokia myi 88,5 miljoonaa kännykkää, mikä on kolmanneksen enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Rajuinta kasvu oli Kiinassa, Aasian ja Tyynenmeren alueella ja Latinalaisessa Amerikassa. Juuri näillä markkina-alueilla Nokia myy pääasiassa halpapuhelimia, joissa on heikommat katteet kuin kalliimmissa puhelimissa.

Myynnin painottumisesta halpapuhelimiin kertoo sekin, että matkapuhelimien keskimääräisen myyntihinnan putosi ennätyksellisen alas 93 euroon.

Viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä ja tämän vuoden huhti-kesäkuussa keskihinta oli 102 euroa.

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mukaan kehittyvien markkinoiden kiivas kasvu on vaikuttanut keskimääräisen myyntihinnan laskuun. Myös hintakilpailu on ollut erityisen ankaraa. Lisäksi Euroopan myyntikin on kehittynyt samaan suuntaan.

- Etenkin Euroopassa wcdma:ssa oli pehmeyttä. Operaattorit eivät ole työntäneet teknologiaa markkinoille odotustemme mukaisesti kolmannella neljänneksellä. Tämä on tarkoittanut myös Euroopassa, että tuotevalikoima on painottunut hieman halvempiin puhelimiin, Kallasvuo totesi puhelinkonferenssissa torstaina.

Nokian Mobile Phones -toimialan kannattavuus heikentyi vajaat kaksi prosenttiyksikköä 15 prosenttiin heinä-syykuussa, kun tuloksessa ei ole otettu huomioon 128 miljoonan euron kertakuluja.

Kallasvuon mukaan eniten kasvavat edelleen kehittyvät markkinat, mikä luo yhä painetta keskimääräisen myyntihinnan laskuun. Hintakilpailu kuitenkin tasoittuu.

- Emme näe hintakilpailun kovenevan halvemmissa puhelimissa. Tämä antaa asemallemme vakautta.

Pohjois-Amerikassa Nokian vaikeudet jatkuvat. Yhtiö myi siellä 5,8 miljoonaa kännykkää, mikä on täsmälleen yhtä paljon kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Nokian johto vakuuttaa, että se aikoo edelleen lisätä panoksia Amerikan markkinoille. Tästä kertoo muun muassa se, että yhtiö on ensimmäistä kertaa tehnyt tuotteita ainoastaan Pohjois-Amerikkaan.

Kalliita N-sarjan multimedialaitteita Nokia myi kolmannelle vuosineljänneksellä yli neljä miljoonaa. Oman arvionsa mukaan Nokialla on älypuhelimissa edelleen noin 50 prosentin markkinaosuus kansainvälisillä markkinoilla. N-sarjan laitteiden osuus älypuhelinmyynnistä oli noin 40 prosenttia.

Nokia arvioi matkapuhelimien kysynnän kasvavan loppuvuonna 15 prosenttia tai sitä enemmän. Yhtiö arvioi, että maailmassa myydään tänä vuonna 975 miljoonaa matkapuhelinta.

Oman markkinaosuutensa Nokia ennakoi olevan loppuvuonna suurin piirtein sama kuin kolmannella vuosineljänneksellä.

Myönteisiä uutisia Multimedian lisäksi tarjosi verkkotoimiala Nokian Networks. Liikevaihto kasvoi kuudenneksen 1,8 miljardiin euroon - vauhti oli kiivaampaa kuin markkinoilla keskimäärin.

Verkkotoimiala menestyi erityisesti Lähi-idässä ja Afrikassa. Tulostakin syntyi 131 miljoonaa euroa. Kun vertailukauden tuloksesta siivoa kertatuotot, tulos kasvoi kolmanneksen.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dellin Linux-multimediatuki vajavainen

25.05.2007 Dellin uudet Linux-koneet eivät tue kaikkia yleisimpiä videoformaatteja. Ei ole myöskään varmaa, toimivatko ne kaikkien tulostimien kanssa.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.