Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Konsultti antoi arvionsa teknologiaohjelmasta

Tekes kylvi uutta teknologiaa infra-alalle

Tekesin toimitalo.

25.10.2006 11:50 Julkishallinnon pitkät perinteet ja keskeinen asema kulkuyhteyksien ja kunnallistekniikan samanaikaisena tilaajana, suunnittelijana ja toteuttajana ovat vuosisadan vaihtuessa murtuneet, Tekes katsoo. Sen viisivuotinen Infra-teknologiaohjelma ajoittui arvioinnin mukaan suotuisasti tukemaan rakenteiden uudistumista.

Ohjelma vahvisti olemassaolostaan tietoisen klusterin syntymistä tilanteessa, jossa vastuuta alan kehittämisestä siirrettiin yksityiselle sektorille.

Tekesin vaikuttavuusarviointi-yksikkö antoi Swot Consultingille tehtäväksi arvioida, pystyikö Tekesin vuosina 2001-2005 toteuttama Infra – Rakentaminen ja palvelut -teknologiaohjelma tukemaan klusterin syntyä ja rakenteiden uudistumista. Arviointi perustui haastatteluihin ja kyselyyn.

- Alalla, jolla virkamiehet aiemmin urakoivat ja tekivät kehitystyön, kehitysvastuu olikin siirtymässä yrityksille. Tekijöiksi koulutetuista virkamiehistä oli tulossa ostajia, ohjelmapäällikkönä toiminut Harto Räty kuvaa muutosta, joka edellyttää uusia valmiuksia alan kaikilta osapuolilta.

Sensoreita, lasereita ja mobiiliteknologiaa

Kilpailun lisääntyminen ja teknologia ovat olleet keinoja, joilla halutaan parantaa infra-alan tuottavuutta sekä avata uusia vientimahdollisuuksia. Valtio, kaupungit ja kunnatkin ovat keskittymässä yhä enemmän palveluiden hankintaan, ja vastuuta kulkuyhteyksien, vesi-, energia- ja jätehuollon sekä tietoliikenneverkkojen kehitystyöstä ollaan siirtämässä yrityksille. Infrastruktuurisektori näyttää olevan kehittymässä hallinnonalasta klusteriksi.

Konsulttiarvion mukaan Infra-teknologiaohjelma oli neutraali foorumi, joka toi yritykset, konsultit ja tutkimuslaitokset tutuiksi keskenään. Ohjelma antoi verkostolle itsetuntoa ja tahtoa koko toimialaa hyödyttäviin kehityspanoksiin uudessa haasteellisessa tilanteessa.

Ohjelma toi yhteen toisilleen aiemmin vieraita osapuolia samoin kuin se toi mukaan alalla sovellettavaksi uusia teknologioita, kuten koneautomaatiota, sensoriteknologiaa, laserkeilausta ja mobiiliteknologiaa.

Arviointiraportti toteaa, että Infra-teknologiaohjelmalla on ollut keskeinen merkitys siihen, että alalle on syntymässä tuotekehityskulttuuri. Ohjelma oli kokonaisuudessaan piristysruiske alan tutkimustoiminnalle.

Eri virastoilla oli aiemmin ollut omat hallinnon sisäiset kielensä. Ohjelmassa luotiin kirjavasta terminologiasta yhteinen kieli. Arvioinnissa todetaan, että yhteisistä käsitteistä sopiminen ja sitä seuraava standardointi ovat perustekijöitä sille, että prosessit voidaan optimoida ja tietotekniikkaa soveltaa monen toimijan kesken. Myös alan yhteinen kustannustiedosto ja yhteiset laatujärjestelmät nousivat arvioinnissa ohjelman tärkeäksi anniksi.

Risujakin jaettiin

Vaikka Infra-ohjelma onnistui muun muassa ajoituksensa takia erityisen hyvin tehtävässään klusterin vahvistamiseksi, esimerkiksi uusien hankintamenettelyjen muotoutumisessa ja käytäntöön tulossa teknologiaohjelman keinot olivat rajalliset.

- Toimialalla oli suuria odotuksia tässä suhteessa, mutta koska menetelmien jalkauttaminen oppaineen, käsikirjoineen tai koulutuksineen ei kuulu Tekesin toimenkuvaan, jäi tämä osuus toimialan itse hoidettavaksi, arvioinnissa todetaan Tekesin mukaan.

Kilpailuttamisesta arvioinnissa todetaan, että kannattaisi pyrkiä tunnistamaan, millaisissa tapauksissa kilpailuttaminen on ylipäänsä tarkoituksenmukaista ja mikä on oikea tasapaino kumppanuusverkoston ja täydellisen jatkuvan kilpailuttamisen välillä.

Arviointi suosittelee tiedon jalkauttamista seminaarein ja työpajoin. Tekesin uusitusta strategiasta kaivattaisiin havainnollistamista ja konkretisointia. Sitä kritisoitiin, että lähes aina aliarvioidaan sitä matkaa, mikä prototyypistä vielä on kaupallisesti hyödynnettyyn ja todellisessa käytössä olevaan tuotteeseen.

- Tekesin teknologiaohjelmatoiminnan kehittämiseen arviointi antaa paljon konkreettisia neuvoja, johtava teknologia-asiantuntija Pekka Pesonen Tekesin arviointiyksiköstä summaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy

25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.