Microsoft myynyt kuusi miljoonaa Xbox 360:a

Xbox 360
27.10.2006 07:01 Microsoft kertoi torstaina ylittäneensä kuuden miljoonan myydyn Xbox 360n rajan. Konsoli tuo hyvin rahaa, mutta etumatka kilpailijoihin on kutistunut.
Viiden miljoonan Xbox 360:n raja ylittyi heinäkuussa. tavoite on myydä kymmenen miljoonaa vuoden loppuun mennessä.
Pelikonsolin kysyntä auttoi Microsoftin laite. ja viihdeosastoa pienentämään tappioitaan. Juuri päättyneellä neljännesvuosijaksolla osasto teki tappiota 96 miljoonaa dollaria, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku 173 miljoonaa punaisella. Liikevaihto kasvoi 70 prosenttia vuodessa.
Australiassa Xbox 360 on rikkonut ennätyksiä. Markkinatutkimuslaitos GfK:n mukaan sata tuhatta konsolia myytiin seitsemässä kuukaudessa.
Vastaavana aikana PlayStation 2 myi 22 000 konsolia vähemmän. Xboxin pelejä on myyty Australiassa 400 000, merkittävästi enemmän kuin muiden konsolien pelejä.
Analyytikot odottivat kuitenkin Xbox 360:lta enemmän. Alkuvuodesta laskettujen arvioiden mukaan Xboxia piti olla markkinoilla 8-9 miljoonaa, ennenkuin kilpailijat, pääasiassa Sonyn PlayStation 3, tulevat markkinoille. PlayStation 3 tulee markkinoille marraskuussa, samoin Nintendon uusi konsoli.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Vuosi 2006 oli pahin tietoturvassa
09.02.2007 - Viime vuosi oli pahin tietoturvavuosi toistaiseksi - kuten oli myös edellinen vuosi, johtaja Timo Lehtimäki Viestintäviraston verkot ja turvallisuus -yksiköstä toteaa. Hän ei usko tämänkään vuoden tekevän poikkeusta.
Kolme vuotta sitten
Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa
09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












